Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Parempaan en olisi pystynyt", sanoo Jouko Ahola suorituksestaan nettijakelussa olevassa Routa-elokuvassa

Hämeenlinnalainen Jouko Ahola on yksi keskiviikkona julkaistavan Routa-elokuvan päätähdistä. Elokuvaa kuvattiin kaksi vuotta sitten muun muassa Hämeenlinnassa, Heinolassa ja Lontoossa.

Kaksi vuotta sitten Hämeenlinnassakin kuvattu Routa sai keskiviikkona ensi-iltansa. Elokuvan toisessa pääroolissa nähdään hämeenlinnalainen yrittäjä ja elokuvanäyttelijä Jouko Ahola.

Kyseessä on hänen ensimmäinen iso suomenkielinen pääroolinsa. Aiemmin Ahola on näytellyt useissa kansainvälisissä suurtuotannoissa.

Hän on tyytyväinen kokemukseen.

– Kaikki, mitä kuvattiin, meni omasta mielestäni hyvin. Parempaan en olisi pystynyt.

Ahola tuli hyvin toimeen myös työryhmän ja nimekkäiden vastanäyttelijöidensä Samuli Vauramon, Ville Haapasalon ja Vesa Vierikon kanssa.

– Kokeneilta vastanäyttelijöiltä pääsee aina oppimaan jotain uutta ja imemään myös energiaa itselleen, Ahola sanoo.

Elokuvassa nähdään Aholan lisäksi isossa roolissa toinenkin hämeenlinnalainen, näyttelijä Laura Huovinen.

Routa kertoo Juhosta (Ahola) joka yllättäen vapautuu vankilasta 22 vuoden jälkeen. Samaan aikaan toisaalla Mikael (Vauramo) yrittää pelastaa perustamansa firman yrityskaappaukselta.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Tony Heinon elokuva on saanut inspiraatiota tosielämän tapahtumista. Erilaisten ihmisten ja kohtalon polkujen ajautumisesta yhteen syntyy konflikti.

– Kahden aivan erilaisen miehen tarinat yhdistyvät. Kaiken taustalla on myös herkkä tarina siitä, mitä on olla isä tänä päivänä, Heino kuvailee.

Hämeen Sanomat oli mukana ensimmäisenä kuvauspäivänä keväällä 2022 Hämeenlinnan tyhjilleen jääneessä naisvankilassa. Mukana oli tuolloin kymmeniä paikallisia avustajia.

Routaa kuvattiin Hämeenlinnan lisäksi Heinolassa, Vaasassa, Rovaniemellä ja myös Lontoossa.

Ohjaaja kertoo olevansa hyvin ylpeä lopputuloksesta.

Kaikki, mitä kuvattiin, meni omasta mielestäni hyvin. Parempaan en olisi pystynyt.

Jouko Ahola

– Hirveäähän se olisi, jos kokki ei tykkäisi omasta ruuastaan. Olen tekenyt elokuvan täydellä sydämellä juuri sellaiseksi kuin itse halusin

Hänen mukaansa elokuva oli myös näyttelijöille mieleinen. Esimerkiksi Samuli Vauramo lähti mukaan, koska piti käsikirjoitusta Heinon mukaan ”poikkeuksellisen hyvänä”.

– Aika pitkään kävin asiaa Samulin kanssa läpi. Hän lensi Hollywoodista Suomeen kuvauksia varten.

Maailman vahvin mies -kilpailuistakin tunnettu Jouko Ahola on näytellyt aiemmin vahvan miehen rooleja isoissa kansainvälisissä tuotannoissa.

Esimerkiksi Viikingit-sarjassa hän oli mukana ensimmäisenä suomalaisena ennen Jasper Pääkköstä ja Peter Franzenia.

Heino kertoo kirjoittaneensa Juhon roolin nimenomaan Aholalle.

– Hän oli ainoa vaihtoehto, jota edes harkitsin. Halusin elokuvaan miehen, joka voisi halutessaan olla fyysisesti todella vaarallinen ja pelottava, ei vain näytellä sellaista.

Ahola kertoo kehittyneensä näyttelijänä tuotanto tuotannolta.

– Joskus voi tulla jälkikäteen mieleen, että tuon ja tuon asian olisi voinut tehdä toisellakin tavalla.

Elokuva valmistui jo hyvissä ajoin viime vuonna, mutta sen kerrottiin jääneen odottamaan koronan jälkeisen ruuhkan hellittämistä elokuvateattereissa.

Nyt Routa julkaistaankin yllättäen uudessa kotimaisessa suoratoistopalvelussa.

Ahola pitää tilannetta mielenkiintoisena.

– Tottakai sitä itse toivoisi näkevänsä lopputuloksen isolta kankaalta. En tarkoita nyt vain omaa suoritustani, vaan elokuvia ylipäätään, sillä tykkään käydä elokuvateatterissa, hän sanoo.

Aholaa harmittaa, etteivät ihmiset enää käy elokuvissa entiseen malliin.

– Monilla on kodeissaan isoja televisioruutuja ja hyvä äänentoisto, mutta fiilis elokuvateatterissa on silti erilainen. Valitettavasti siitä nyt ollaan luopumassa, kun monet isot tuotannot tehdään Netflixiin ja muille suoratoistopalveluille, Ahola sanoo.

Uusi palvelu aloittaa ilmaisena

Routa on uuden suoratoistopalvelun Suoratoisto.comin ensimmäinen elokuva. Palvelu avattiin keskiviikkona 24. huhtikuuta, ja se on ainakin aluksi käyttäjilleen ilmainen.

– Routa on ensimmäinen suomalainen suurelokuva, joka julkistetaan suoratoistopalvelussa. Kyse on siis kokonaan uuden levitysmuodosta, kertoo ohjaaja Tony Heino.

Kansainvälisesti elokuvia tehdään jo paljon suoratoistopalveluihin kuten esimerkiksi Netflixiin ja Amazoniin. Nyt samanlaista levitystapaa tuodaan myös Suomeen.

– Olemme tuotantoyhtiöryhmänä rakentamassa kotimaiseen elokuvateollisuuteen jotain ihan uutta. Olen jo kolme vuotta uskonut, että tähän mennään, sillä ihmiset eivät ole löytäneet koronan jälkeen takaisin elokuvateattereihin, Heino sanoo.

Palvelun punaisena lankana on, että siellä esitetään vain uusia ensi-iltaelokuvia.

– Sinne ei tule siis mitään ajat sitten vanhentunutta materiaalia, mitä suurin osa nykyisistä palveluista on pullollaan, Heino lupaa.

Suoratoisto.com-palvelu on ilmoittanut, että sen kautta saa tänä vuonna ensi-iltansa yli kymmenen uutta elokuvaa. Roudan jälkeen Heinon Nordbron Productions -yhtiöltä nähdään palvelussa tänä vuonna myös Faster: Vain yksi kierros.

Tällä hetkellä palvelu on ilmainen eli sen käyttö ei maksa mitään. Mistä elokuvat sitten saavat rahoituksensa?

– Tuotantoyhtiönä meillä on muitakin liiketoiminta-alueita, ja jossain vaiheessa suoratoistopalveluun voi tulla pieni kuukausimaksu. Tällainen muutos ei kuitenkaan tapahdu muutamassa kuukaudessa.

24.4.

Routa julkaistaan Suoratoisto.com-palvelussa