Laulukilpailu Hämeen Ääni starttaa perjantaina 8. syyskuuta ravintola Skogsterissa Hämeenlinnassa. Kilpailussa järjestetään viimevuotiseen tapaan ensin neljä alkukarsintaa ja kaksi semifinaalia ennen marraskuun finaalia.
– Tosi hyvin olemme jo saaneet ennakkoilmoittautumisia. Mukana on myös mukavasti jo viime vuonna kilpailuun osallistuneita laulajia, joilla on jäänyt selvästi jotain hampaankoloon, kertoo laulukilpailuidean äiti, Skogsterin ravintolapäällikkö Enni Laukkanen.
Hän toimii entiseen tapaan Miikka J. Anttilan ja Heidi Kyrön ohella laulukilpailun tuomarina. Lisäksi jokaisella kisaviikolla on mukana aina myös vaihtuva vieraileva tuomari. Heidän nimensä paljastetaan vasta lähempänä tilaisuutta.
– Mukana on tunnettuja paikallisia henkilöitä. Vierailevien tuomareiden lisäksi vaihtuvia sponsoreita, jotka toimivat aina vuorollaan illan isäntinä, Laukkanen kertoo.
Viime vuonna kilpailun voitti hämeenlinnalainen Jaromir Jokinen, joka on keikkaillut tänä vuonna ahkerasti sekä yksin että turenkilaisen Tuomas Arosen kanssa.
– On ollut ihan mahtavaa seurata, kuinka hyvin Jaromir on ottanut kaiken irti voitostaan. Näin sen pitikin mennä, Enni Laukkanen iloitsee.
Hämeen Ääni -kilpailun karsinnat alkavat aina perjantaisin kello 20. Koko kilpailun voittaja saa mikrofonin muotoisen voittopokaalin, oikean mikrofonin, valmennushetken Heidi Kyrön kanssa, studioaikaa sekä keikan Ujo-orkesterin kanssa.
Tänä vuonna finaali kisataan 4. marraskuuta.
Laulukilpailuun voi ilmoittautua ennakkoon (enni.laukkanen@barskogster.fi) tai tulemalla paikan päälle alkukarsintoihin.
Hämeen Ääni -kilpailu poiki kesällä myös Hämeen Ääni Junior -kisan, joka ratkottiin tämän vuoden Elomessuilla. Sen kilpailun voitti Linnea Jaakkola.
EDIT 1.11. klo 11.30:: Poistettu tieto sinaalin striimauksesta verkkolehteen.