Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuudesluokkalaiset saavat Hämeenlinnassa ensi kertaa omat messut – "Haluamme luoda heille juhlan tuntua tähän tärkeään elämänvaiheeseen"

Kohti yläkoulua -tapahtuma Loimua-Areenassa perjantaina tutustuttaa kutoset yläkouluvaiheen teemoihin ja palveluihin. Puhumassa myös ex-nyrkkeilijä Elina Gustafsson.

Hämeenlinnan alueen kuudesluokkalaiset saavat tänä keväänä oman tapahtuman. Kohti yläkoulua -messut pidetään Loimua-Areenassa 28.4. kello 8.30–12.

Oma Hämeen Hämeenlinnan alueella toimivan oppilashuollon tiimin ideoima tapahtuma järjestetään nyt ensimmäistä kertaa.

– Pohdimme viime syksynä oppilashuollon tiimissä, mitä voisimme tarjota kullekin ikäryhmälle. Mietimme, että kutoselta seiskalle siirtyminen on merkittävä vaihe ja haluamme yhdessä nostaa sitä esille, koulukuraattori Petraliina Kaitainen kertoo.

Messut on suunnattu kaikille hämeenlinnalaisille kuudesluokkalaisille. Ideana on järjestää tapahtuma, jossa kutoset pääsevät jo ennakkoon tutustumaan yläkouluvaiheen ajankohtaisiin teemoihin ja palveluihin.

– Monessa koulussa ala- ja yläkoulut ovat erikseen. Moni jännittää, miten pärjää yläkoulussa, kun oppimistahti ja opettajatkin vaihtuvat, Kaitainen miettii.

Yhtenä tavoitteena on luoda turvallisuudentunnetta siirtymävaiheeseen.

– Tärkeä viesti on, että vaikka he siirtyvät seiskaluokalle, joka vaatii enemmän itsenäisyyttä, on paljon ihmisiä, jotka auttavat, sekä tietoa ja palveluita, koulupsykologi Heikki Mannila perustelee.

Tapahtumassa on mukana useita paikallisia yhteistyötahoja. Ex-nyrkkeilijä Elina Gustafsson on puhumassa messuilla kello 9.30–10.15 Lasten ja nuorten säätiön Dreams-ohjelman kautta.

– Porukka lähti hienosti mukaan ja opetuspäällikkö Mira Parikka siunasi tapahtuman koulujen puolesta, tiimi kiittelee.

Kutoset saavat messuilta myös tietoa muun muassa Hämeenlinnan alueen erilaisista harrastusmahdollisuuksista.

– Tuossa ikävaiheessa monella on kaipuuta uuden harrastuksen aloittamiseen. Esimerkiksi Harrastus ihan lähellä esittelee tapahtumassa monia vaihtoehtoja, joita on myös pitäjissä, ja Urheiluakatemia Tavastia on mukana omalla pisteellään, Kaitainen esittelee.

Kuudesluokkalaisia on tänä vuonna noin 700. Tiimi toivoo ikäluokan kokoavasta tapahtumasta jokavuotista.

– Haluamme luoda kutosille juhlan tuntua, että heillä on tärkeä, uusi, hieno elämänvaihe alkamassa, Kaitainen kuvailee.

– Tärkeää on myös sen tunteen luominen, että yläkoulussa elämä voi mennä ihan hyvin, sanoo Mannila, ja Kaitainen lisää:

– Ja jokainen voi olla oma itsensä ja on arvokas juuri sellaisena kuin on. Siinä kasvussa haluamme eri toimijoiden kanssa olla mukana tukemassa ja auttamassa.