Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Toimittajalta "Olen vain tyttö, miksi minun pitää käydä töissä?"

Mikäli somekeskusteluja ja mediaa uskoo, eivät nuoret halua enää tehdä töitä.

Myös z-sukupolveksi kutsuttu nuorista aikuisista ja teineistä koostuva ikäryhmä on herättänyt huolta, ärsytystä ja keskustelua poikkeuksellisilla asenteillaan työntekoa kohtaan.

Näistä asenteista ovat kirjoittaneet monet suuretkin ulkomaiset toimijat, jotka ovat leimanneet meidät nuoret hankaliksi tai jopa laiskoiksi ja kiittämättömiksi.

Jos z-sukupolvi siis todellakin vihaa työntekoa ja haluaa vain makoilla kukkakedolla, miksi työnteon ihannointi näkyy niin vahvasti trendeissä?

Nuorten sometiloissa tuntuu elävän rinnakkain kaksi ajatusta. Ensimmäisessä työntekoa romantisoidaan esimerkiksi hustle-kulttuurin muodossa.

Työn paljoudesta kärsiminen nähdään itseisarvona.

Ajatusmalli painostaa kohdettaan keskittymään elämässä produktiivisuuteen, kunnianhimoon ja saavutuksiin. Lepo ja itsestään huolenpito ovat toissijaisia tehtäviä.

Työn paljoudesta kärsiminen nähdään suorastaan itseisarvona.

Vastareaktiona hustle-kulttuurille monet nuoret kertovat toisaalta unelmoivansa siitä, että elämässä ei tarvitsisi tehdä mitään. Ei tarvitsisi työskennellä, ansaita rahaa, tai kuluttaa sitä.

Sen sijaan he mieluusti vain makoilisivat kukkakedolla, kaukana kapitalismista ja arjen oravanpyörästä.

Ilmiö näkyy esimerkiksi viime vuoden "olen vain tyttö" -trendissä, jonka innoittamana nuoret kuvasivat itseään naiiveina, lapsellisina ja avuttomina.

Unelmointi ikuisesta tyttöydestä ja vastuun hylkäämisestä saattaa olla juuri hustle-kulttuurin, yhteiskunnan suorituskeskeisyyden ja paineiden seurausta.

Oikeassa elämässä työt tuntuvat kuitenkin nuorille kelpaavan. Suuri osa nuorista pitääkin ajatusta tämän sukupolven poikkeuksellisesta laiskuudesta syrjivänä ja epätotena.

Viraalit somevideot glorifoidusta ylityöskentelystä tai unelmat yhteiskunnasta eristäytymisestä harvoin edustavat täydellisesti kenenkään todellisia ajatuksia.

En siis sanoisi vielä, että nämä tulevaisuuden päättäjät ovat ajamassa meitä yhteiskuntana ojaan.