Otimme kuvia kolmen valtakunnan rajapyykillä. Juuri tähän paikkaan loppui Suomen Lapin sota lipunnostolla liki 60 vuotta aikaisemmin huhtikuussa 1945.
Olimme ystäväni Heikki Itkosen kanssa hiihtäneet Kilpisjärveltä sinne hohtavilla hangilla. Matkaa kertyi yli 10 kilometriä. Siitä opasteet ohjasivat parin kilometrin päähän autiotuvalle. Sinne syömään eväämme.
Tupaa lämmitti vanhempi pariskunta Paimiosta. He olivat viettäneet aikaa läheisessä Norjan puolen autiotuvassa. Sinne oli kuulemma pölähtänyt tuvallinen koululaisia. Se oli ollut heille merkki vaihtaa maisemaa. He olivat konkareita Lapin kävijöitä ja punaisine anorakkeineen tuntureilla varma kevään merkki.
Herrasta näki, että oli tottunut liikkumaan; kuin kuivan kauden orava. Jossain vaiheessa kävi selväksi, että hän juoksi töikseen kesäisin maratoneja Suomessa ja ulkomailla.
Heikki kysäisi, mikä oli hänen ennätyksensä. Se tuli, kuin apteekin hyllystä. Jokainen juoksija muistaa unissaankin oman parhaansa: ”Juoksin Turussa 2 tuntia 48 minuuttia ja sekunnit päälle."
Heikki jatkoi kyselyään: Minä vuonna tuo juoksu juostiin? ”Vuonna 1973." Heikki oli jo päässyt jyvälle, mutta jatkoi vielä uteluaan. ”Oliko se Artturin maraton?” ”Kyllä oli” sanoi kaveri rintaa röyhistellen, ”kestävyysjuoksijoiden kevättesti".
”Minäkin olin silloin siellä”, jatkoi Heikki. ”Siksi kyselin."
Se tuli puun takaa. Hymy kääntyi hämmästykseksi. ”Mikä oli aika?”, hän kysyi miltei kuiskaten. ”2:37,08.” Tokaisua seurasi pitkä hiljaisuus.
Kaveri huomasi löytäneensä vertaisensa. Sen jälkeen keskustelu jatkui pelkästään Heikin ja kaverin välillä. Minut pudotettiin pois keskusteluosapuolena.
Kertomusta kaverin saavutuksista saatiin tuutin täydeltä. Tuli lähdön aika. Ulkona laitoimme sukset jalkaan, mutta tarina jatkui. Lähdimme pikkuhiljaa pitenevien varjojen myötä hiihtelemään Kilpisjärveä kohti. Rouva heilutteli autiotuvan terassilta, mutta herra juoksi itsepintaisesti vierellämme.
Vielä oli joku juttu kertomatta. Satojen metrien päästä hän vihdoin luovutti jääden heiluttamaan vielä pitkään peräämme. Siinä Heikin vieressä tuntui, kuin minäkin olisin ollut mestarismies.
Tammikuun lopulla Finlandia hiihtojen hiihtoneuvos siirtyi hiihtämään ylempään hiippakuntaan. Ystävää lämmöllä muistaen.
Kirjoittaja on asianajaja, joka ei omissa kirjoituksissaan mielistele ketään.