Muistisairaus vaikuttaa sairastuneen identiteettiin, kommunikointikykyyn, aistitoimintoihin sekä ymmärrykseen ympäröivästä maailmasta. Lopulta sairaus etenee niin pitkälle, että kotona asuminen tuettunakaan ei onnistu. Seuraavaksi on edessä muistiyksikköön muutto.
Kanta-Hämeen Muistiyhdistys järjestää vertaistukiryhmää muistisairaiden omaisille, joiden läheinen on hoivakodissa asukkaana tai käy siellä intervallijaksoilla. Keskustelemme eri hoivakotien toiminnasta ja niistä tuntemuksista ja huomioista, joita läheisen asuminen herättää.
Erittäin tärkeänä koettiin vuorovaikutus ja luottamus henkilökunnan ja sairastuneen läheisen välillä. Jos pariskunnalla on kymmeniä yhteisiä vuosia, niin niitä pitää kunnioittaa ja läheistä pitää kuunnella, koska hän on paras asiantuntija sairastuneesta.
Luottamus tärkeää: Omaista kuunneltava herkällä korvalla
Jos omainen menettää luottamuksen henkilökuntaan, niin se pitää ansaita uudelleen. Omaista täytyy kuunnella herkällä korvalla. Yleisesti todettiin, että löytyy aivan ihania hoitajia, mutta on myös se toinen puoli.
Henkilökunnan vaihtuvuus koettiin negatiivisena asiana, vaikka omahoitajamalli olisikin käytössä. Tässä nousi esiin tiedonkulku asukkaiden yksilöllisistä toiveista ja ratkaisukeinoista haastavissa tilanteissa. Esimerkiksi tarvittavan apuvälineen käyttö tapahtuisi saman tutun kaavan mukaan hoitajasta riippumatta.
Pohdimme myös, miten muistisairas tunnistaa vessan oven.
Sanallinen ohjaus ei välttämättä toimi tietyn muistisairaan kanssa, vaan tarvitaan esimerkiksi kosketusta tai raajojen herättelyä ja myös tämän pitäisi olla koko hoitohenkilökunnan tiedossa.
Sulava tiedonkulku helpottaa kohtaamisia
Sulava tiedonkulku vähentää haastavia tilanteita ja helpottaa asiakkaan kohtaamista. Maskien käyttö koettiin muistiyksiköissä kommunikointia vaikeuttavana tekijänä ja sen on koettu myös tuovan turvattomuuden tunnetta asiakkaisiin.
Viriketoiminnan vähyys tuotiin myös esiin ja siitä toivottiin yksilöllisempää, jolloin sairastanut pystyisi ylläpitämään vielä muistissa olevia taitoja. Jos toimintakyky on heikko, niin silloin voisi pohtia seuranta-aktiviteetteja, esimerkiksi lintulauta, akvaario yms.
Ryhmässä pohdittiin myös sitä, onko oikein pyytää sairastunutta tekemään tarpeensa vaippoihin, vaikka hän toivoo pääsevänsä vessaan. Pohdimme myös, miten muistisairas tunnistaa vessan oven.
Pitäisikö kokeilla laittaa oveen vanhanajan puuwc:n oven näköinen ja kokoinen tarra, joka voisi helpottaa wc:n oven tunnistamista? Ja onko liukuovi paras vaihtoehto kahvallisen oven sijaan hahmottaminen ja toiminnanohjaus huomioiden?
Osaako muistisairas vetää liukuoven syrjään, kun on koko elämänsä ajan tottunut avaamaan oven kahvaa painamalla. Muistisairaan toiminta on usein hyvin loogista, vaikka ulkopuolelle se ei siltä pakosti näytä. Jos vessan sijaintia ei hahmoteta, niin etsitään tarpeille toiseksi paras vaihtoehto, joka voi olla esimerkiksi kukkaruukku.
Muistisairaan läheinen haluaa tietää
Muistisairaan läheinen haluaa tietää, miten hänen rakkaansa pärjää, miten päivä on sujunut ja onko jotain positiivista tapahtunut. Aikaa pitää riittää myös omaisen kuulemiseen.
Pienten positiivisten asioiden esiintuonti hoitajien toimesta omaiselle voi olla huomattavan suuri voimavara tämän jaksamiselle. Meidän pitää arvostaa läheisen vierailuja hoivakodissa, koska siitä on suurta hyötyä sairastuneen lisäksi myös henkilökunnalle.
Usein omainen auttaa päivittäisissä toimissa ja aktivoi läheistään. Nämä voivat tuntua pieniltä asioilta, mutta niillä voi olla suuri vaikutus muistisairaan hyvinvointiin.
Marko Mustiala
Kanta-Hämeen Muistiluotsi