Teinit pelaavat liian paljon, valitetaan usein. Mutta minä väitän, että keski-ikäiset naiset pelaavat aivan liian vähän!
Kun lapset muuttivat kotoa, ostin itselleni Nintendo Switchin. Aloitin gamerin urani aivan nollasta. Minulla ei ole menneisyyttä konsolipelien äärellä. Pelasin 80-luvun lopulla Commodorella talvi- ja kesäolympialaisia ja sen jälkeen 2000-luvulla vähäsen Wii-pelejä, mutta siinäpä se.
Niinpä rävelsin. Häkellyin vilkkaasti vilisevistä väreistä enkä kyennyt mitenkään pysyttelemään nopeiden tehtävien tasalla. Lapsia nauratti. He selittivät ja näyttivät kärsivällisesti uudestaan ja uudestaan, missä se kaasu ajopelissä olikaan ja miten nuo puun palaset kerätään talteen seikkailupelissä.
Rakkauden teoista suurin oli se, kun lapseni eräänä päivänä työpäiväni aikana pelasi hahmoni riittävän pitkälle Zeldassa, niin että pääsisin ratsastelemaan hevosella pitkin maita ja mantuja.
Pelaamisen opetteleminen on tuonut elämääni ihan valtavasti lisää sisältöä.
Mietin konsolia ostaessani tulisiko sille käyttöä. Tuli totta vieköön! Saatan uppoutua hoitamaan Stardew Valleyn puutarhaani, kanojani, ankkojani ja lehmiäni helposti kolmeksi tunniksi putkeen. En niiden tuntien aikana vähääkään stressaa töistä, kotihommista tai kenenkään muun huolista. Imeydyn peliin ja nautin. Louhin kaivoksessa, hilloan säilykkeitä ja teen viikatteen varressa pitkää päivää kerätäkseni eläimilleni talvenvaraa. Ihanaa!
Olen edelleen melko kehno monissa nopeutta vaativissa peleissä, mutta on häkellyttävää miten niissäkin kehittyy vielä näin keski-ikäisenä. Ja miten paljon iloa olemme saaneet peleistä yhdessä aikuisten lasten ja heidän kavereittensa kanssa!
Tyttäreni etäohjaa minua Joensuusta luentojen välillä, kun tuskittelen kanalan perustamisen koukeroita. Hän vinkkaa, mistä löytyvät parhaat kala-apajat ja millä varustuksella kannattaa lähteä hyökkäyshommiin.
Kun poikani tulee kylään, hän pyytää nähdä Animal Crossing -saareni kukkatilanteen ja uusimmat rakennushankkeet. Ja sitten koko perhe istuu sohvaan rakentamaan älyvapaita hyppyratoja Ultimate Chicken Horsessa. Kun olemme kaksin muruni kanssa, ratkaisemme yhdessä erilaisia arvoituspelejä.
Pelaamisen opetteleminen on tuonut elämääni ihan valtavasti lisää sisältöä. Väitän myös, että kukaan ei ole liian vanha saamaan iloa peleistä. Ja pelaaminen kannattaisi opetella viimeistään, jos tätä lukiessa tuntuu siltä, että mitä lapsellista höpöä. Pelit ovat todellakin muuttuneet huikeasti minun nuoruuteni päivistä.
Jos teinisi pelaa ihan liikaa, pyydä motkottamisen sijasta päästä mukaan. Kysy neuvoja, peliehdotuksia ja kärtä yhteispelaamisen hetkiä. Tutki konsoliin saatavien pelien valikoimia uteliaisuudella. Pelit avaavat ihan uudenlaisen maailman ja ovelan mahdollisuuden jakaa toisen elämänpiiriä ja kuulumisia siinä samalla.
Kirjoittaja on sairiolaistunut toimittaja ja tietokirjailija.