Perjantain KalPa-ottelua ennakoivat Valiomieheltä Sofia Lundqvist sekä Asbestihanskalta Antti Wennström.
1. Edellisessä pelissä Pelicans kaatui jo kolmannen kerran tällä kaudella ja voitot ovat Kerholle 3-1 kun kaksi peliä on vielä Hämeen Herruus -sarjaa pelaamatta. Viime kausilla Kerho pelasi Kärppiä ja HIFKiä vastaan kuudesti ja tällä kaudella vain pisteautomaatti-Pelicansia vastaan. Millaisia mietteitä tämä herättää?
2. Neljä HPK:n pelaajaa lähtee nuorten MM-kisoihin joten nuorten joukkueessa on selvästi eniten HPK:n pelaajia. Kerho pelaa todennäköisesti kuusi ottelua ilman heitä, kuinka suuri vaikutus tällä on kun vain yksi korvaaja, maalivahti Filip Lindberg saapuu apuun?
3. Viimeksi päästiin KalPaa vastaan jo jatkoajalle, mutta edellisestä voitosta tulee tammikuussa jo kaksi vuotta. Miten Kerho katkaisee murheellisen putken poikki?
Sofia
1. Tilanne voi vielä elää ja mielenkiintoista nähdä miten loppukausi menee! Pelicansin voitoista voi saada vähän ylimääräistä itsevarmuutta myös tuleviin peleihin HIFKiä ja Kärppiä vastaan. Sitä tarvitaan, kun joukkueessa taas hiukan muutoksia kesken kauden.
2. Odotetaan mielenkiinnolla mitä tuleman pitää, vaikeaa arvioida etukäteen miten tulee vaikuttamaan kokonaisuuteen. Muutokset joukkueessa voi syödä motivaatiota tai jopa lisätä sitä. Lindbergin tekemisen voinee arvioida vasta muutaman pelin jälkeen.
3. Samalla tekemisellä saa samanlaisia tuloksia. Tässä kaivataan siis uudenlaista tulokulmaa tekemiseen. Annetaan poikien pelata ja katsotaan mihin se riittää!
Antti
1. Nautitaan. Pelicansin kompurointi yhdistettynä otteluohjelmaan suosii nyt HPK:ta. HIFK ja Kärpät tosin näkyisivät positiivisemmin yleisömäärissä. Onneksi herruus on hieman kasvattanut merkitystään yleisölle positiivisessa mielessä. Alussa se tuntui hieman teennäiseltä.
2. Ykkösvahdin tasolle hiljalleen nousseen Kim Saarisen ja Jesse Kiiskisen menetys on merkittävä. On toivottava tulikuumaa räpylää etenkin Sami Rajaniemelle, jonka kausi ei ole ollut erityisen hyvä. Filip Lindberg jäänee luukkurooliin, eli Kerholle on ilman lisävahvistuksia luvassa vain pelivoiman menetystä.
3. KalPa on niin laadukas joukkue, että vain kalakukkoon kaadettava laksatiivi taitaisi auttaa.