Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Aulangon Everstin leppoisa lenkki houkuttelee hiihtäjiä

Hämeenlinnan seudulla pääsee jo hyvin sivakoimaan, mutta paikoitellen kaivataan vielä lisää lunta.

Hiihtokausi on Hämeenlinnan seudulla taas täydessä vauhdissa. Innokkaimmat pääsivät liikkeelle poikkeuksellisen aikaisin eli 24. marraskuuta, kun ensilumenlatu avattiin Ahvenistolla.

Aulangon alueen hiihtoreitit saivat marraskuun lopulla tervetullutta lisäystä, kun Eversti-golfkentällä avattiin uusi kolmen kilometrin latuosuus.

Kumpuilevassa maastossa kulkevaa latua luonnehditaan helpoksi hiihdettäväksi ja kaikille sopivaksi.

– Everstin latu on ollut vallan suosittu ja sillä on ollut paljon käyttäjiä, Hämeenlinna kaupungin ulkoliikuntamestari Tomi Nurmi sanoo.

– Se on oikein leppoisa lenkki, jossa on muutamia pikku mäkiä.

Aulangon valaistu latu on Nurmen mukaan hyvässä kunnossa ja kymmenen kilometrin lenkkikin on hiihdettävissä, vaikkei lunta missään kohdin liikaa ole.

Valaistulla ladulla on mitattu vilkkaimpana päivänä 468 hiihtäjää ja jouluaattonakin taivalta taittoi yli 60 urhoollista.

Järvilatuja ei Aulangolla, Alajärvellä, Katumalla tai Kalvolan Äimäjärvellä vielä ole.

– Jään päällä on ollut niin paljon vettä, että järvilatuja ei ole päästy vielä ajamaan, mutta tällä viikolla niitäkin aletaan tekemään.

Ihmiset neuvovat toisiaan todella ystävällisesti.

Jari Salmela

Lassilan peltolenkin ulkoliikuntamestari kertoo olevan kohtuullisessa kunnossa.

– Karva siellä tökkii vähän paikoitellen läpi.

Konnarin lenkki Lammilla on kokonaan hiihdettävissä ja Liikuntahallien hoidossa oleva Iittalan vesitornin latu ajettiin myös ennen paukkupakkasia.

Sen sijaan Kankaantaustan valaistun ladun tekoa kaupunki ei ole vielä aloittanut.

Ajankohtainen latutilanne näkyy Hämeenlinnan kaupungin verkkosivujen latukartassa.

Hattulassa ladut Lepaalta Rahkoilaan, Tyrväntöön ja Monteeseen on ajettu ja lanattu. Hiihtokunnossa on myös Nihattulan–Vuorentaan lenkki ja Ilveskalliontien koirahiihtolatu, mutta Lehijärvelle ei latua ole vielä pystytty tekemään.

Parolassa on latu sekä puru- että kuntoradalla ja Marttaristiltä Tenholan linnavuorelle. Maalatu Rahkoilasta Eerolaan on hiihdettävissä, mutta veden yli latua ei ole toistaiseksi tehty.

– Hyvin on hiihtokausi saatu alkuun Hattulassa ja latua on saatu valmiiksi noin 100 kilometriä, liikuntapäällikkö Jari Salmela kertoo.

– Kynnöspeltojen osuudet ovat vähän ongelmallisia. Niille kaivataan lisää lunta samoin kuin joillekin metsäosuuksien tiheimmille kohdille, joilla pääsee nyt niukin naukin hiihtämään.

Renkajärvellä oleva latu on avattu ja tänä talvena kunta aikoo hoitaa sitä entistä aktiivisemmin. Lisäksi Parolannummelle on tehty erityisrata siellä harjoittelevia Ahveniston ampumahiihtäjiä varten.

Ajan tasalla oleva tilanne selviää Facebookin Hattulan hiihtoladut -sivulta. Siellä olevaa latukarttaa klikkaamalla löytyvät myös parkkipaikat hiihtäjien autoille.

– Google Maps -ajattaa kuntoilijan suoraan parkkipaikalle. Tällä on haluttu tavoittaa sellaisia ihmisiä, jotka liikkuvat vähän. Emme halua, että hiihtolenkki jää väliin sen takia, ettei tiedä mihin hemmettiin jättäisi auton.

Sivulla on yli 3000 seuraajaa. Latutilannetta seurataan sekä kommentoidaan aktiivisesti ja kiitostakin jaellaan.

– Täytyy oikein hattua nostaa, kuinka hyvällä mielellä siellä ollaan. Ihmiset neuvovat toisiaan todella ystävällisesti.

Hämeenlinnan eteläisen naapurikunnan ajankohtainen tilanne löytyy Facebook-sivulta Janakkalan hiihtoladut ja jääkentät.

Sen viimeisimpien päivitysten mukaan Tervakosken Huistin ladut ja "baana" on ajettu, hiihtokunnossa ovat reitit Konttilasta Kiipulaan ja Kauriinmaalta Lintuvuorelle. Myös Koljalan peltolatu on tehty.

Konttilan ja Kaurinmaan-Lintuvuoren reitit yhdistävän yhdysladun metsäosuuksilla on vielä liian vähän lunta. Sama koskee Kiipulan ja Leppäkosken väliä.

Leppäkoskella valaistu latu ja koulun peltolatu on tehty.