Maaliskuussa konkurssiin mennyt Kiipeilykeskus Hänkki on saamassa seuraajan.
Padel Kingin naapuriin, Paletin vanhaan tehdashalliin valmistuu Vanaja Boulder, jonka yrittäjänä on hämeenlinnalainen Riikka Näyskä.
– Taisi olla vuonna 2015 kun kävin ensimmäisen kerran Hänkissä kokeilemassa kiipeilyä. En koskaan ole ollut oikein kuntosali-ihminen, mutta harrastus vei heti mukanaan, Näyskä kertoo.
– Kiipeily on yhtä aikaa tehokasta liikuntaa ja ongelmanratkaisua. Koko ajan oppii uutta ja kokee ihmetystäkin siitä, mihin oma keho pystyy.
Boulderointi on kiipeilyä ilman varmistusvälineitä matalilla korkeuksilla. Sitä harrastetaan kivillä, matalilla kallioseinillä ja kiipeilyseinillä.
– Hämeen metsät ovat väärällään siirtolohkareita ja tarvitaan vain maanomistajan lupa sammaleiden poistamiseksi. Ulkokiipeilykausi on kuitenkin meillä Suomessa valitettavan lyhyt, joten sisätiloissa olevalle harrastustilalle on suuri tarve.
Uuden kiipeilykeskuksen perustaminen on rohkea veto.
– Ensin odottelin aikani, jos joku muu olisi ryhtynyt yrittäjäksi. Tilanne alkoi ahdistaa, kun omat harrastusmäärät kutistuivat kertaan viikossa jossain muussa kaupungissa. Kiipeily on tuonut minulle kuitenkin niin paljon elämäniloa.
Näyskä on ammatiltaan sairaanhoitaja, eikä hänellä ole aikaisempaa kokemusta yrittäjyydestä. Eteen on tullut iso nippu uutta opeteltavaa lupa-asioista, kirjanpidosta ja rahoituksesta lähtien.
– Sain edelliseltä yrittäjältä yhteystietoja ihmisille, joita toiminta kiinnosti ja sain mukaan muitakin osakkaita.
Yrittäjyyden myötä Näyskä jättää vakituisen työnsä sairaanhoitajana.
– Hoitoalan työjärjestelyissä ei ole mahdollisuuksia sellaisiin joustoihin, jota näiden kahden asian yhdistäminen vaatisi, hän pohtii.
– Minulla on kuitenkin yli 10 vuoden kokemus leikkaussalityöstä, joten teen sitä mielelläni jatkossa keikkahommana.
Kiipeilykeskus on tehnyt Padel Kingin kanssa vuokrasopimuksen puku-ja pesutilojen käytöstä.
– Kun tähän rinnalle saadaan mahdollisesti jatkossa toinenkin liikuntatoimija, pukuhuoneratkaisuja voidaan miettiä uudelleen.
Vanaja Boulder lohkaisee hallin päädystä 350 neliön tilan kiipeilyseinilleen ja pienelle oleskelualueelle. Lattialle tulee 30 senttimetriä paksu patjakerros.
– Rakentaminen alkaa parin viikon sisään ja toivon, että pääsen avaamaan vuodenvaihteen tietämillä.
Hämeenlinnassa on noin 200 aktiivista boulder-kiipeilijää. Mukana on paljon lapsiakin.
– Vanhempien pitää kuitenkin olla tekemistä valvomassa, lapsia ei voi vain työntää ovesta sisään. Kiipeilykeskus ei ole mikään touhutila vaan harrastuspaikka, Näyskä painottaa.
Alku jännittää yrittäjää ja aamuisin hän usein herää miettimään, voisiko joku asia vielä mennä pieleen.
– Kääntöpuolena on ihana ajatus siitä, että saa hallin auki, ja ovesta tulee sitä melkein perheyhteisöksi muodostunutta porukkaa, Näyskä sanoo.
–Tämä tuntuu kuin kotiinpaluulta ja mielessä on suorastaan lapsekasta riemua ja intoa.
Kiipeilykeskus Vanaja Boulder (Pietiläntie 6) avataan vuodenvaihteessa.