Matti Mäkivirta on ainoa pelaaja, joka on on voittanut SM-kultaa junioreista 70-vuotiaisiin.
Monista Hämeenlinnan Sairiossa kasvaneista pikkupojista kasvoi huippupelaajia ja maajoukkue-edustajia suomalaisen golfin huipulle.
Rajalankadulla asunut Matti Mäkivirta oli heistä ensimmäisiä.
– Taniaisena käytiin Aulangon tenniskenttien pusikoissa keräilemässä niihin lentäneitä palloja. Kun Aulangon golfklubi perustettiin 1959 ja kenttä avattiin, sitähän piti tietysti mennä katsomaan. Jäin heti koukkuun, hän muistelee.
Mäkivirran ura lajin parissa alkoi perinteiseen tapaan ensin caddiena eli mailapoikana muiden muassa Kirstulan kartanon isännällä Jaakko Honkajuurella ja pankinjohtaja Vainiolla.
– Vainio antoi minun käyttää mailojaan, jos ei itse jostain syystä päässyt tulemaan. Muuten pelattiin yhden kaverin isän tekemällä mailalla, joka vastasi suurin piirtein rautavitosta.
1960-luvulla Aulangon 9-reikäisellä kentällä aloitettiin caddie-kilpailut, joissa kaiket päivät viheriöillä viihtynyt Mäkivirta saavutti ensimmäiset voittonsa.
– Olin monta kesää töissäkin kentällä, menin aamulla hommiin ja sitten iltapäivällä pelaamaan. Hannu Kuussaaren ja Kalevi Murron kanssa käytiin kovia kisoja ja käytännöllisesti katsoen asuttiin kentällä.
Valmennuksesta ei noina suomalaisen golfin pioneeriaikoina voinut juuri puhua.
– Ei ollut ketään opettajia, joten matkittiin sitä mitä nähtiin. Kukaan ei auttanut, eikä suoraan sanottuna kovin moni silloin oikein pelatakaan osannut. Kerran kävi Englannista valmentaja, joka näytti joitakin juttuja.
Ehkä se on jääkiekon peruja, että rytinälle mennään eteenpäin.
Matti Mäkivirta
Aikalaiset muistavat nuoren Mäkivirran kovana treenaajana, joka harjoitteli usein muuan muassa lyöntejä karheikoista.
– Aulangon raffit olivat niin korkeat, etteivät nykyiset golfarit pystyisi niissä edes pelaamaan, hän arvelee.
Mäkivirta tunnetaan edelleen kyvystään selviytyä kentällä mahdottomaltakin tuntuvista tilanteista.
– Mitä pahempi paikka, sitä paremmin sieltä tulen. Sillä olen elänyt golfissa.
Mäkivirta on maan ainoa golfinpelaaja, joka on voittanut suomenmestaruuksia junioreista aina 70-vuotiaiden SM-kisoihin saakka.
Yleisessä sarjassa kultamitalit ovat tulleet nelinpelistä ja joukkueiden SM-kilpailuista.
– Jouni Vilmusen ja Pekka Kuivasaaren kanssa niitä nelinpelejä pelattiin ja Aulangolla oltiin aivan ylivoimaisia. Kun sitten Talissa kerran voitettiin, niin helsinkiläiset lopettivat koko kisat.
AGK:n yleisen sarjan mestaruuden Mäkivirta on voittanut yhdeksän kertaa, ensimmäisen kerran vuonna 1967 ja viimeisin pokaali on vuodelta 2000.
Menestyksen taustalla ovat olleet aikanaan jääkiekossa hankittu kova pohjakunto, valtavat peli- ja harjoittelumäärät sekä sammumaton kipinä voittamiseen.
– Kyllähän minä aika rohkea peluri olen ollut, harvoin droppaan kentällä oli tilanne mikä tahansa. Ehkä se on jääkiekon peruja, että rytinälle mennään eteenpäin, "Mäkky" tuumaa.
Kaikkien golfareiden haaveen, hole in onen eli avauslyönnin suoraan reikään, konkari on suorittanut urallaan neljästi.
Erityisesti hänen omaan mieleensä on jäänyt osuma Aulangon Rantasipi Open -kisassa 1980-luvun alkupuolella.
– Kuutosreiällä pallo putosi pari metriä lipun taakse ja vieri backspinnillä reikään. Samassa ryhmässä pelannut Ruotsin maajoukkuepelaaja Jan Andhagen kysyi, että millä pallolla pelaan. Kun kerroin, että Top Fliten XL:llä, niin hän sanoi, ettei se voi olla mahdollista.
Lähipeli on myös aina ollut Mäkivirran vahvuus, vaikka hän itse väittää nykyään puttaavansa huonommin kuin nuorempana.
– Ennen vanhaan lyötiin aina kovaa keskelle reikää. Aulangon Hugon kaltevilla pinnoilla opittiin lukemaan griinejä niin hyvin, ettei muualla aina edes viitsitty katsoa linjoja. Nykyään minulla ei ole enää samanlaista rohkeutta, hän sanoo.
Veteraani pelaa edelleenkin neljä kertaa viikossa ja vauhti kentällä on kova. Avauksissa hän ei aikaile tai lyö harjoituslyöntejä ja lähtee liikkeelle, kun pallo on vielä ilmassa.
– Kai minulla vaan on niin kova hinku pallon perään. Tykkään myös pelata aikaisin aamulla, ettei tarvitse odotella edellä kulkevia.
Vaikka ikää on jo kohta 73 vuotta, palloa Mäkivirta tinttaa nuoruusvuosiensa tyyliin kuin vierasta sikaa.
– Pakko lyödä kovaa, ei se lennä muuten.