Juha Prittinen on kovien kisojen veteraani, jonka parhaat saavutukset voivat olla vielä edessä.
Hämeenlinnalainen Juha Prittinen voitti 24 tunnin rogaining-suunnistuksen yleisen sarjan suomenmestaruuden toukokuussa Loviisassa yhdessä Janne Hietalan kanssa.
Kokeneella seikkailu-urheilijalla on viime vuosilta plakkarissaan myös Kairacross-vaelluskisan voitto ja kaksi mitalisijaa sekä euroopanmestaruussarjan osakilpailun toinen sija Northern Adventure -joukkueen riveissä toukokuussa Hollannissa.
Omana parhaana saavutuksenaan Prittinen pitää suomalaisen Team Mareld Adventuren 12. sijaa seikkailu-urheilun MM-kisoissa Espanjan Galiciassa vuonna 2021.
– Olen hiihtänyt ja suunnistanut ihan aina. Liikunta on vain tuntunut pienestä asti omalta jutulta ja ehkä myös keinolta rakentaa jonkinlainen identiteetti, hän pohtii.
Prittinen osallistui monena vuonna Kalevan kierrokseen, joka on kuuden kestävyysurheilulajin yhteiskilpailu.
– Niissä porukoissa pyöri kavereita, jotka olivat aloittelemassa seikkailu-urheilua. Perustimme joukkueen ja osallistuimme vuonna 2004 Endurance Quest -kilpailuun.
Prittisellä on siis takanaan pian 20 vuotta harrastusta, jota moni voisi kuvailla itsensä rääkkäämiseksi.
– Olen äärimmäisen kilpailuhenkinen ja ankara sekä itselleni että muille. Minulla on kyky piiskata ihmisiä menemään lähemmäs omia rajojaan.
Prittisen mukaan seikkailu-urheilu osoittaa, että kun olo tuntuu väsyneeltä, niin siinä vaiheessa on vasta pieni osa voimavaroista käytetty.
– Kun joutuu kulkemaan useita vuorokausia huonolla unella ja ravinnolla, yhtäkkiä meno alkaa tuntua hämmästyttävän helpolta. Syntyy jonkinlainen flow-tila, kun jostakin ilmaantuu varatankkeja, joita ei normaaliarjessa tule käytettyä.
Seikkailu-urheilun päälajit ovat maastopyöräily, juoksu ja melonta. Lisäksi kilpailuissa voi olla erilaisia kiipeilytehtäviä tai lisälajeina esimerkiksi rullaluistelua tai ratsastusta. Kaikissa lajeissa edetään suunnistaen.
Kilpailujen pituudet vaihtelevat kolmen tunnin multisport-tapahtumista jopa viikon mittaisiin seikkailuvaelluksiin.
Aloittelija vaihtaa kuivat sukat märkien tilalle. Se on ihan puutaheinää.
Juha Prittinen
Prittinen osallistuu joka vuosi muutamaan kilpailuun eri puolilla maailmaa.
– Kävin Iiro Kakon kanssa Kolumbiassa, joka taitaa olla kaukaisin paikka. Venäjälläkin olen kisannut.
Reissut tulevat kalliiksi, sillä kisaajat maksavat lähes aina kustannuksensa itse. Sponsorituki on vähäistä, vaikka menestystäkin on tullut.
– Vaatteita tai kenkiä ei tarvitse kauheasti itse ostaa, mutta muuten osallistuminen vaatii muutaman tuhannen euron panostusta per kisaaja, Prittinen sanoo.
– Kaikenlaisia vehkeitä pitää hankkia ja niiden pitää olla huipputasoa. Alle 5 000 euron maastopyörällä ei kannata lähteä mihinkään.
Kisoissa vaaditaan kovaa fysiikkaa, mutta se ei ole Prittisen mukaan kaikkein ratkaisevin asia.
– Mukana on paljon ihmisiä, joilla on tosi hyvä kunto, mutta he eivät silti välttämättä pärjää. Isossa roolissa ovat erinomainen suunnistustaito, kokemus ja kyky päästä semmoiseen henkiseen tilaan, jossa eteen tulevat vaihtelevat tilanteet käsitellään sujuvasti ja nopeasti.
Seikkailu-urheilijoiden keskuudessa kulkeekin sanonta, jonka mukaan kisat hävitään istumalla. Vaihtojen lajista toiseen tulee sujua vikkelästi ja turhia pysähdyksiä tulee välttää viimeiseen saakka.
– Aika pitkälle on kyse epämukavuuksien sietämisestä, Prittinen tuumaa.
– Aloittelija vaihtaa kuivat sukat märkien tilalle. Se on ihan puutaheinää, kun ne ovat kohta taas yhtä märät.
Konkarit eivät välitä pikkuasioista, vaan keskittyvät etenemiseen.
– Pakene tai jahtaa, se fiilis pitää tulla korvien välistä.
Kun kisassa liikutaan tuntemattomassa maastossa, oikea reitinvalinta ratkaisee paljon.
Kantamukset ovat mahdollisimman keveitä, joten esimerkiksi teltta on aivan turha ylellisyys.
– Itse käytän pelastusfoliosta tehtyä pussia, jossa voi nukkua. Useamman päivän kisassa koitetaan alussa edetä noin 30 tuntia ja nukutaan korkeintaan kaksi tuntia per vuorokausi.
Unet ajoitetaan usein iltapäivän lämpimiin hetkiin.
– Jos yöllä pysähtyy, niin silloin tulee kylmä.
Ravintopuoli vaihtelee kisasta riippuen. Joskus järjestäjä kuljettaa tietyn määrän ruokaa lajinvaihtopaikoille, mutta vaikkapa Kairacrossin 100 tunnin kisassa kaikki muona pitää pakata reppuun.
– Lajin luonteeseen kuuluu sekä ruuan että nukkumapaikan etsiskely, ja tilanteet vaihtelevat suuresti, Prittunen kertoo.
– Vätsärissä Inarin pohjoispuolella ei ole kauppoja eikä kukaan asu siellä. Espanjan maaseudulla voi päästä vaikka pizzalle ja jonkun ystävällisen ihmisen kotiin nukkumaan.
Kuntoaan Prittinen pitää yllä juoksemalla, maastopyöräilemällä ja melomalla sekä talvisin hiihtämällä.
– Työskentelen arboristina, joten varsinkin näin kesäisin 8–10 tunnin työpäivät kyllä käyvät fyysisestä treenistä.
Prittinen on 54-vuotias ja hinkua seikkailuihin vielä riittää.
– Aika tyypillinen tilanne on, että reissun aikana joku pyytää muistuttamaan, ettei ikinä enää osallistu mihinkään kisaan. Kun sitten maaliin päästään, kaikki pläräävät kalenteriaan, että koskas lähdetään seuraavan kerran.