Liikuntaneuvontaa on Hämeenlinnassa tarjolla elokuusta alkaen kolmena päivänä viikossa.
Hämeenlinnassa käynnistyi viime marraskuussa liikuntaneuvonnan kokeilu. Tulokset olivat niin rohkaisevia, että toiminta saa jatkoa ja sen resursseja lisätään.
– Pyrkimys on siihen, että liikuntaneuvonta olisi pysyvä palvelu Hämeenlinnan seudulla, kertoo erityisliikunnanohjaaja Panu Tavisalo Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy:sta, joka tuottaa palvelua kaupungille.
– Suunnitelmissa on kehittää palveluprosessia sekä yhteistyötä hyvinvointialueen terveyspalveluiden ja monien muiden kumppaneiden kanssa.
Elokuusta alkaen liikuntaneuvontaa on tarjolla kolmena päivänä viikossa. Palvelun perustoimipiste on jatkossakin Viipurintien terveysasemalla vaikka tapaamisia voi olla myös esimerkiksi uimahallilla.
– Tähän rekrytoidaan parhaillaan toista henkilöä, jonka työnkuvaan kuuluisi kaksi päivää liikuntaneuvontaa viikossa. Minä teen itse yhden päivän viikossa ja keskityn jatkossa enemmän kehittämistyöhön.
Toukokuun alkuun mennessä palvelussa on ollut mukana 40 henkilöä, joista 28:n kanssa tapaamiset jatkuvat edelleen. Päättyneitä asiakkuuksia on 12.
– Yhtä lukuun ottamatta ne ovat päättyneet siitä syystä, että tilanne on muodostunut niin hyväksi, että liikuntaneuvontaa ei enää tarvita. Se ei tarkoita, että kunto olisi välttämättä merkittävästi parantunut, vaan että ihminen pärjää niillä työkaluilla, joita hän on liikuntaneuvonnasta saanut.
Ensisijainen tavoite on paikallaanolon vähentäminen.
Panu Tavisalo
Asiakkaiden ikähaarukka on ollut 30–85 vuotta ja he ovat olleet hyvin erilaisia.
– Lähestulkoon kaikki ovat liikkuneet terveytensä kannalta liian vähän ja heillä on ollut kohonnut riski sairastua kansansairauksiin – tai he ovat jo sairastuneet.
Noin kolmanneksella on ollut taustalla mielenterveyden haasteita.
– Erityisesti he ovat hyötyneet tästä hitaasta prosessista, jossa tavoitteita asetellaan pikkuhiljaa.
Palaute on ollut pääsääntöisesti positiivista.
– On ollut ilahduttavaa huomata, että ihmiset hyötyvät palvelusta niin paljon ja kokevat sen voimaannuttavana. Ihmiset kaipaavat ehkä rinnalle jonkun, joka kuuntelee heitä ja näkee heidän tilanteensa kokonaisuutena.
Liikuntaneuvoja käyttää työssään UKK-instituutin liikuntasuositusta, jonka kulmakiviä ovat paikallaanolon tauottaminen, palauttava uni ja päivittäinen hyötyliikunta.
Periaatteessa tavoitteellista liikuntaa pitäisi tulla joitakin tunteja viikossa, mutta liikkumisen kokonaisuudesta suurin osa muodostuu arkiliikunnasta
– Moni on yllättynyt, että me emme lähde niinkään liikunnasta vaan liikkumisesta liikkeelle. Ensisijainen tavoite on paikallaanolon vähentäminen. Sen lisäksi olisi hyvä harrastaa liikuntaa. Tavoitteena on tukea hyvää fiilistä, palautumista ja terveyttä.
Lisätietoa palvelusta löytyy nettisivuilta liikuntahallit.fi. Yhteyttä voi ottaa sähköpostitse liikuntaneuvonta@liikuntahallit.fi.
Tavisalo keskittyy jatkossa paljolti verkostoissa tapahtuvaan työhön, jossa keskeistä on yhteistyö hyvinvointialueen kanssa sekä sen sosiaali- ja terveydenhoitoalan ammattilaisten tietoisuuden lisääminen palvelusta.
– Jossain vaiheessa se saattaa tarkoittaa sitä, että koulutan ammattilaisia tunnistamaan niitä asiakkaita, jotka liikuntaneuvontaan voisivat ohjautua.
Myös asiakasprosessin kehittäminen on tärkeä osa työtä.
– Jatkan edelleen tapaamisten parissa. Minulla pitää olla itsellänikin ”kädet savessa”, jotta tiedän, mitä viedä muille ammattilaisille.