Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poppa Joe lopettaa kivijalkaliikkeensä – Kuinka antikvariaatti sai nimensä?

Lähes 35 vuotta katukuvaan kuulunut myymälä sulkee ovensa, mutta kaupanteko ­jatkuu vielä netissä.

Poppa Joe on lajissaan pitkäaikaisimpia yrityksiä Hämeenlinnassa. Nyt vuodesta 1991 asti toiminut antikvariaatti sulkee Kaivokadulla ovensa 18. lokakuuta.

– Vuokrasopimus on päättymässä ja olin jo muutenkin suunnitellut eläkkeellä jäämistä, yrittäjä Juha Tauru kertoo.

– Tämä on ollut mukavaa työtä, kun on saanut olla oman itsensä pomona. Olen ystävystynyt monien asiakkaiden kanssa ja heitä jään varmasti kaipaamaan.

Yrityksen tarina alkoi Hätilän tornitalossa helmikuussa 1991.

– Kaikki alkoi siitä kun mä lopputilin sain, Tauru siteeraa Irwin Goodmanin klassikkokappaletta.

– Olin työskennellyt kiinteistönvälittäjänä, mutta laman myötä ne hommat menivät alta. Sitten näin Kaupunkiuutisissa ilmoituksen myytävästä antikvariaatista ja ostin sen liiketoiminnan.

Ala oli Taurulle täysin uusi ja oppirahat tuli perinteiseen tapaan maksettua.

– Alussa maksoin tietysti tavarasta ihan liikaa ja ostin myös sellaista, mikä ei sitten mennytkään kaupaksi. Kantapään kautta piti kaikki oppia.

Hätilän liike ehti toimia puolitoista vuotta, kun Hallituskadulta avautui isompi myymälätila jopa entistä halvemmalla vuokralla. Hätilän antikvariaatin tilalle piti keksiä uusi nimi.

– Poppa Joe oli Sweet-yhtyeen listaykkönen vuodelta 1972 ja nuorena yksi meikäläisen suosikkibiiseistä. Ajattelin, että nimi ainakin erottuu.

1990-luku oli antikvariaattien kulta-aikaa, kun itsepalvelukirpputoreja ei vielä ollut, internet oli vasta lähtökuopissaan eikä suoratoistopalveluista ollut tietoakaan.

– LP-levyt vaihtuivat CD-levyiksi ja asiakkaat myivät vinyylejään pois, Tauru muistelee.

– 8-bittinen Nintendo oli tullut markkinoille ja pelikauppa alkoi siitä. VHS-filmejä ostettiin ja myytiin myös paljon.

Vuonna 2016 Poppa Joe muutti Kaivokadulle kauppakeskus Tavastilan kivijalkaan.

– Reskan ympäristö oli hiljentynyt ja ajattelin, että tässä Goodmania vastapäätä olisi vilkkaampaa. Paikka on parempi kuin entinen, mutta aika usein ne, jotka ajavat Goodmanin parkkihalliin, ajavat sieltä myös muihin maisemiin, Tauru sanoo.

Painetun kirjallisuuden kysyntä on laskenut roimasti. Antikvariasta kysellään lähinnä uutuusromaaneja ja maineikkaita klassikkoja Tolstoin ja Dostojevskin tyyliin.

– Parasta kauppatavaraa ovat vinyyli- ja CD-levyt. Suomalaiset ovat hevikansaa, joten varsinkin raskaan rockin äänitteet liikkuvat hyvin.

Tauru kertoo, kuinka 1990-luvulla innokkaimpia asiakkaita olivat noin 10-vuotiaat pojat ja tytöt, jotka kävivät lähes päivittäin ostamassa ja vaihtamassa sarjakuvalehtiä ja -taskukirjoja.

– Nuoria ei ole juuri näkynyt, ja sarjakuvalehtien ostajien keski-ikä on nyt 50 vuotta. Heille kelpaavat vielä Tintit ja Asterixit, mutta taidesarjakuvat ovat lähinnä vain keräilijöiden tavaraa.

Poppa Joe jatkaa vielä elämäänsä antikvaari.fi-sivuston nettikaupassa, mutta Kaivokadun liike on nyt tullut tiensä päähän.

– Kivijalkamyynti on tänä päivänä ongelmallista. Pitäisi olla kauhean aktiivinen Facebookissa ja netissä, mutta sitä en ole vanhan liiton miehenä oikein osannut, Tauru tunnustaa.

– Vapaata hommaa tämä kuitenkin on ollut ja kaupankäynnistä olen tykännyt aina.