Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hämptonissa puhutaan | Turuntien alkupään asvaltointi jakaa kaupunkilaisten mielipiteet

Asiasta on keskusteltu vilkkaasti somessa. Valtaosa tuntuu kuitenkin kannattavan muutosta.

Hämeenlinnan kaupunkirakennelautakunta päätti tiistaina 17. kesäkuuta, että Turuntien ajorata päällystetään asfaltilla Eureninkadulta Vuorikadulle. Ajoradan reunat viimeistellään päällystekivillä.

Muutosta perustellaan sillä, että Turuntie on joukkoliikenteen pääreitti sekä ambulanssien reitti keskussairaalalle. Erityisen paljon palautetta sen pomppuisuudesta on tullut liikenteenharjoittajilta, joukkoliikenteen käyttäjiltä sekä ambulanssin asiakkailta.

Kaikki eivät päätöstä purematta niele. Jotkut kommentoijat somessa muistuttavat, että asvaltti kestää parhaimmillaan 5–10 vuotta ja kivikatu taas 100 vuotta.

Useimmat tuntuvat kuitenkin ajattelevan, että asvaltti tulee pidemmän päälle halvemmaksi sekä kaupungille että autoille, puhumattakaan bussikuskien terveydestä ja ambulanssien kyytiläisistä.

Toiset pitävät kuitenkin päätöstä osoituksena siitä, ettei Hämeenlinna osaa arvostaa omaa historiaansa ja kaupunkia ollaan muuttamassa Hyvinkääksi.

Maltillisemmat toteavat, että historiallisuus säilytetään tyylikkäästi kiveämällä tienreunoja.

Keskustelu varmasti jatkuu.