Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hämeenlinnalainen valokuvauksen harrastaja Anu Hätinen inspiroituu ihmisistä ja luonnosta – "Kamera on lähes aina matkassa"

Hätisen valokuvanäyttely Aarteet – Valokuvia Suomen luonnosta ja kansallispuvuista on parhaillaan esillä Hämeenlinnan pääkirjastossa.

Hämeenlinnalainen Anu Hätinen on aktiivinen luontokuvauksen harrastaja sekä henkilökuvien ystävä. Hänen valokuviaan on juuri nyt esillä myös Hämeenlinnan pääkirjastossa.

Hätinen palasi takaisin kotikaupunkiinsa vuonna 2002 asuttuaan vuosia muualla.

– Olen syntyperäinen hämeenlinnalainen ja ylpeä siitä. Paikalliset maisemat inspiroivat minua edelleen joka päivä.

Hätinen on harrastanut valokuvausta vuodesta 2011 ja osallistunut useisiin koulutuksiin sekä yhteisnäyttelyihin. Jäätyään elokuussa 2023 eläkkeelle työterveyslääkärin työstään hän on omistautunut valokuvaukselle lähes päätoimisesti.

– Lapsuudessa olin innokas piirtäjä, ja kun suvussa oli taiteilijoita, ajattelin, että minustakin tulee sen alan ihminen. Piirsin etenkin ihmisiä, valokuvaaja muistelee.

Lopulta Hätinen valitsi kuitenkin lääketieteen, mutta visuaalisuus on silti aina kiehtonut häntä.

– Isälläni oli järjestelmäkamera ja muistan jo lapsena ihailleeni isän vanhoja mustavalkokuvia.

Hätinen kertoo, että valokuvat olleet hänelle tärkeitä kaikissa elämänvaiheissa, mutta opintojen, työn ja perheen takia kiinnostus jäi vuosiksi taka-alalle. Jalkaleikkaus vuonna 2011 ja sitä seurannut kuuden viikon sairausloma muutti tilanteen.

– Pahimmista leikkauskivuista selvittyäni tempaisin ja ostin oman järjestelmäkameran. Toipilasaikana minulla oli vihdoin aikaa perehtyä kameran tekniseen puoleen. Sen jälkeen minulla on ollut melkein aina kamera matkassa.

Visuaalisuuden lisäksi Hätinen kokee olevansa optimistinen ja herkästi innostuva.

– Valokuvaaminen on itselleni sopivaa luovaa toimintaa. Kuvaaminen vaatii keskittymistä ja kuvatessa yleensä kaikki muu unohtuu.

Hätinen on opiskellut valokuvausta ja kuvankäsittelyä erilaisilla kursseilla, viimeisimpänä luontokuvausta Otavan opistossa 2023–24. Muun muassa Kuhmon karhukuvat ovat kyseisen kurssin satoa.

– Elinikäinen oppiminen innostaa minua. Kun näin Otavan opiston mainoksen, laitoin paperit vetämään ja pääsin mukaan kurssille. Meitä oli toistakymmentä opiskelijaa. Opiskeluvuosi oli aivan mahtava.

Myös samanhenkinen yhteisö on tärkeä. Hätinen on sekä Hämeenlinnan Kameraseuran, Kameraseura Mielikuvan, Suomen Kameraseurojen Liitto ry:n että Suomen Luonnonvalokuvaajat ry:n jäsen. Hänet on myös palkittu kahdesti Hämeenlinnan Kameraseuran vuoden kuvaajana.

– Hämeenlinnalainen harrastajavalokuvaaja Elisa Putti on ollut minulle tärkeä tuki ja tsemppari. Kuvaaminen ja kuvien analysointi Anne Tammisen Vanajaveden opiston valokuvaustyöpajoissa yhdessä muiden kurssilaisten kanssa on ollut myös mielenkiintoista.

Hätinen julkaisee kuviaan Instagramissa tunnuksella @anuhatinen. Monet kuvista on otettu tutuissa luontokohteissa.

– Minulla on vahva luontosuhde. Hämeenlinnassa luonto on lähellä ja helposti tavoitettavissa.

Kuvissa näkyy myös hänen kiinnostuksensa ihmisiin ja ihmisyyteen sekä kotikaupunkiin ja sen pöhinään.

Hätinen on muun muassa valokuvannut Hämeenlinnan Keskiaikayhdistyksen jäseniä ja Hämeen Keskiaikafestivaalien kävijöitä rooliasuissaan. Kuvista syntyi vuonna 2020 näyttely Aikamatkaajat.

– Keskiaikafestivaalilla on visuaalisesti kiinnostavaa nähdä ihmisiä hienoissa vaatteissa. Siellä monet tulevat mielellään kuvattavaksi.

Lisäksi Hätinen on toteuttanut kaksi valokuvausprojektia, joissa lähiluonto sekä kiinnostus ihmisiin yhdistyvät.

Viime syksynä alkanut seurantadokumentti Hämeenlinnan Hirsimäen päiväkodin esiopetuksen Metsänhaltijat -ryhmän touhuista lähiluonnossa päättyi toukokuussa.

– Lasten esiopetus tapahtui ulkona luonto-olosuhteissa. Kuvasin aitoja tilanteita puuttumatta ryhmän toimintaan.

Päiväkodin väelle ja lasten vanhemmille projektin valokuvia on esillä Hirsimäen päiväkodissa nyt kesäkuussa ja muulle yleisölle avoin valokuvanäyttely tulee Hämeenlinnan pääkirjastoon 20.1.–15.2.2026.

Viime kesän valokuvausprojekti Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry:lle on samalla Otavan opiston lopputyö.

Viiden päivän aikana yhteensä toistakymmentä yhdistyksen vapaaehtoista poseerasi kansallispukujen kanssa Hämeen maisemissa.

– Paikat olivat minulle tärkeitä. Kuvasimme Kärmeskalliolla, Sibeliuksen metsässä, Rengonraitilla, Linnanpuistossa ja linnan ympäristössä sekä Lehijärvellä Sattulan kylässä.

Projektin tuotoksena syntyi yhdistyksen vuosikalenteri 2025 sekä valokuvanäyttely Aarteet – Valokuvia Suomen luonnosta ja kansallispuvuista, joka on parhaillaan esillä pääkirjastossa.

– Valokuvausprojektien aikana minulle ovat tuottaneet iloa yhdessä tekeminen ja oppiminen sekä innostuneet, taitavat ja aktiiviset ihmiset ympärilläni.

Aarteet – Valokuvia Suomen luonnosta ja kansallispuvuista on esillä Hämeenlinnan pääkirjastossa (Lukiokatu 2) 10.–29.6.