Hämeenlinnan uuden seurakuntatalon arkkitehtikilpailun kolme kilpailutyötä on julkaistu.
Työt ovat nimeltään Kulmakivi, Poukama ja Tekton ja niihin voi tutustua verkkosivuilla www.hameenlinnanseurakunnat.fi/uusiseurakuntatalo.
– Olemme saaneet kolme erinomaista ja erilaista näkemystä tulevasta seurakuntatalosta. Kaikki kilpailutyöt toistavat erinomaisesti seurakuntatalon sisintä ajatusta, kukin omalla tavallaan, kuvailee Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kirkkoherra Kimmo Reinikainen.
Rauhankadun ja Birger Jaarlin kadun kulmaan kohoavan uuden rakennuksen on tarkoitus olla seurakunnan toiminnallinen keskus ja hämeenlinnalaisten kohtaamispaikka. Sen on määrä valmistua vuonna 2027.
Uuden seurakuntatalon suunnittelusta järjestettiin arkkitehtikilpailu, johon saatiin 30 osallistumishakemusta. Näistä kolme valittiin kilpailuun referenssien pisteytyksen perusteella
Kilpailutyöt ovat JKMM Arkkitehtien, Arkkitehtitoimisto Lahdelma Mahlamäki oy:n ja Arkkitehtitoimisto ALA oy:n suunnittelemia.
Kilpailun tavoitteena on löytää uudelle seurakuntatalolle niin arkkitehtonisesti kuin toiminnallisesti korkeatasoinen idearatkaisu. Tiloissa haetaan muunneltavuutta ja monikäyttöisyyttä. Lisäksi rakennukseen on tarkoitus tehdä asuntoja.
– Seurakuntatalo saa olla maamerkki ja katukuvasta erottuva rakennus. Kukin kilpailutyö pyrkii omaleimaisella tavallaan vakuuttamaan ohikävelijän sisäänastumisen merkittävyydestä. Reinikainen sanoo.
– Mielestäni jokainen työ sisältää ymmärryksen ihmisen osallistamisesta. Seurakuntatalo on kuitenkin ihmistä varten ja sen merkittävin arvo on toimia hämeenlinnalaisen hengellisenä kotina.
Kilpailun palkintoraati valitsee voittajan, joka julkaistaan kesäkuun alussa. Tämän jälkeen valinta etenee seurakuntayhtymässä päätöksentekoon.