Hämeenlinnalaisen näyttely Haihtuvia vaikutelmia on esillä Galleria Paperihuoneessa huhtikuun ajan.
Galleria Paperihuoneessa on 27. huhtikuuta asti esillä hämeenlinnalaisen kuvataiteilijan, tekstiilitaiteilijan ja muotoilijan Juha Laurikaisen näyttely Haihtuvia vaikutelmia.
Näyttely koostuu serigrafioista, piirroksista ja guassimaalauksista.
– Haihtuvia vaikutelmia on filosofi Maija-Riitta Ollilan luoma käsite, jonka koen runollisena ilmaisuna sopivaksi kuvaamaan taiteellisen työskentelyni prosesseja ja matkaa kohti tätä näyttelyä. Taiteilijana kerään, työstän ja muokkaan vaikutelmiani maailmasta, välittömiä tuntemuksiani, vaistomaisia käsityksiäni ajan ilmiöistä, tapahtumista ja ihmisistä, Laurikainen kertoo tiedotteessa.
Laurikaiselle vaikutelmien haihtuminen ei tarkoita niiden häviämistä, vaan niiden olomuodon muokkautumista.
– Katsoja voi löytää töistäni hahmotelmia hengiltä otetusta ajasta ja ajalta otetuista hengistä, ajatelmia kiehuvasta maailmasta, haihtuvia vaikutelmia sen totuuksista ja uskomuksista, taiteilija kuvailee.
Hänelle taide merkitsee jonkin sellaisen löytämistä, jota ei edes ole tiennyt etsivänsä.
Grafiikanpajassa puolestaan on esillä Paperihuone ry:n jäsentaiteilijan Tiina-Katriina Mustosen monotypianäyttely Mielikuvia.
Näyttelyn värikkäät vedokset ovat satumaisia tarinoita ja tarinallisia kerrostumia, jotka nousevat menneistä ja tulevista hetkistä.
Näyttelyt ovat poikkeuksellisesti avoinna myös sunnuntaina 27.4. Galleria sijaitsee osoitteessa Arvi Kariston katu 9.