Ympäri Suomea on tänä syksynä uutisoitu susien tappamista koirista. Mikä on tilanne Kanta-Hämeessä?
Viime aikoina eri medioissa on julkaistu runsaasti tiedotteita koiriin kohdistuneista susivahingoista.
Aikavälillä 5.9.–26.11. lähes 30 koiransa suden hyökkäyksessä menettänyttä koiranomistajaa on kertonut tapahtuneesta ja tuntemuksistaan Metsästäjäliiton tiedotteissa.
– Vastaavia tilanteita on ollut paljon aikaisemminkin, mutta nyt Metsästäjäliitto on alkanut aktiivisesti julkaisemaan näitä tietoja, Mika Laine Hämeenläänin Metsästysseurasta kertoo.
Yhdessä tapauksessa kaksi sutta kävi Puolustusvoimien koiran kimppuun ohjaajan kotipihalla. Tavallisimmin koira kuitenkin kohtasi suden metsästystilanteessa, useimmiten hirvijahdissa.
Liitto haluaa uutisoinnilla tuoda julkisuuteen, miten suurpetojen vähentynyt koira- ja ihmispelko vaikeuttaa metsästystä ja vaikuttaa maaseudulla asuvien arkeen.
Valtaosa tiedotetuista susivahinkotapauksista on sattunut länsirannikolla, Keski-Suomen pohjoispuolella ja Pohjois-Karjalassa. Kanta-Hämeessä vastaavaa ei ole tänä syksynä tapahtunut.
– Näillä seuduilla ei tällä hetkellä ole susia, joilla olisi pentuja. Meillä on Hämeenlinnan länsipuolella liikkuva susipari sekä yksittäisiä susia, jotka eivät ole tappaneet koiria, Laine sanoo.
– Tammelassa ja Akaassa on Luonnonvarakeskuksen listaamat susilaumat. Evon suunnalle Luonnonvarakeskus ei ole ilmoittanut susilaumaa tai paria, mutta kyllähän susia liikkuu joka puolella Suomessa.
Koiran päästäminen samaan maastoon suden kanssa tuntuu aina isolta riskiltä.
– Kyllä siinä sydän syrjällään saa olla, kun koiran vaikkapa hirvikolaritapauksessa lähettää tehtävään. Se on perheenjäsen, mutta homma pitää silti hoitaa.
Tutkijoiden mukaan susi tappaa koiran joko syödäkseen tai poistaakseen reviiriltään kilpailijan.
– Koska susia ei saa metsästää, ne eivät enää väistä ihmistä. Ne tulevat ja liikkuvat ihmisten lähellä myös valoisaan aikaan. Ne eivät pelkää ihmisiä eivätkä koiria. Suden ihmispelko pitäisi säilyttää, asiat eivät ole kohdallaan, Laine pohtii.
– Jatkuvasti Kanta-Hämeessäkin saadaan havaintoja, videoita ja valokuvia, joissa sudet liikkuvat asutuksen lähellä ja kulkevat talojen pihoissa.
Riistakeskuksen tilastojen mukaan pihahavaintoja susista kirjataan vuosittain noin 3 000.
Metsästäjäliitto ajaa suurpetojen EU:n luontodirektiivin mukaista kannanhoidollista metsästystä.
– Se olisi paras ja toimivin tapa saada sudet väistämään ihmistä. Metsästyksen salliminen ei ole susivihaa, vaan keino pystyä elämään niiden kanssa.
Metsästäjäliiton syksyllä teettämän tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista kannattaa kannanhoidollista metsästystä ja vain 14 prosenttia vastustaa.
86 prosenttia vastaajista oli yhtä mieltä siitä, että suurpedot kuuluvat Suomen luontoon. Yhtä suuri osa vastasi, että suurpedot eivät kuulu ihmisten pihoihin, vaan niiden ihmisarkuus tulee säilyttää.
Suurpetojen metsästys mainitaan hallitusohjelmassa ja suurpetojen poikkeuslupakäytäntöjä kehittänyt asiantuntijatyöryhmä julkaisi 28.11. raportin, jossa ehdotetaan keinoja kannanhoidollisen metsästyksen mahdollistamiseksi Suomessa.
Metsästäjäliitto pitää työryhmän esitystä riittämättömänä.
– Olemme lähettäneet tätä samaa viestiä myös kansanedustajille. Sudella on paikkansa Suomen luonnossa, mutta ei kuitenkaan ihmisten asumusten liepeillä, toiminnanjohtaja Jaakko Silpola sanoo liiton tiedotteessa.
Bernin sopimuksen eli Euroopan luonnonsuojelusopimuksen pysyvä komitea äänesti 3.12. susien suojeluaseman lieventämisen puolesta. Suojelustatuksen alentaminen täysin rauhoitetusta lajista suojelluksi lajiksi tarkoittaa sitä, että suden metsästäminen voidaan sallia.
– Tämä on Suomelle ja kaikille EU-maille tärkeä askel eteenpäin kohti kansallisen liikkumavapauden saamista susikannan säätelyssä, Silpola sanoo.
– Muutos EU-tasolla ei kuitenkaan yksistään riitä. Suomen on toteutettava kokonaisvaltainen suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen lainsäädännön ja hallinnon muutostyö tämän talven aikana.