Kesäkuussa Suomeen palannut Takala toimi erityisopettajana kansainvälisessä koulussa Vietnamin Saigonissa. ”Oppimisvaikeuksia ei juurikaan tunnettu.”
Hämeenlinnalainen erityisopettaja Paula Takala palasi kesäkuussa työkeikalta Kaakkois-Aasiasta. Hän oli aiemmin työskennellyt erityisopetuksen kehittämistehtävissä Sveitsissä ja Qatarissa. Nyt takana oli kahden vuoden pesti kansainvälisessä koulussa Vietnamin Saigonissa.
– Kiinnostus erilaisia kulttuureja kohtaan vei jälleen ulkomaille, Paula Takala kertoo sähköpostitse.
Suurkaupunki Saigon osoittautui hektiseksi metropoliksi, jossa oli aina lämmin, mutta myös turvallista asua.
– Yli 10 miljoonan asukkaan kaupungin ruuhkat olivat valtavia, mutta liikenne oli rauhallista ja huomaavaista.
Eläminen oli halpaa. Käsityöläisyys näkyi vahvasti katukuvassa, kuten myös buddhalaisuuden vaikutus.
– Usko karmaan ohjasi ihmisten elämää ja ilmeni ystävällisyytenä sekä huomaavaisuutena.
Silti kaupungissa oli nähtävissä väestön jakautuminen rikkaisiin ja köyhiin. Myös korruptiota esiintyi.
– Poliisit pysäyttivät ahkerasti meitä kuljettajia kaduilla. Heitä varten oli aina ylimääräistä rahaa kukkarossa.
Takala työskenteli kansainvälisessä koulussa, jossa noudatettiin sekä vietnamilaista että suomalaista opetussuunnitelmaa. Henkilökunnasta suurin osa oli vietnamilaisia. Aineenopettajia oli ympäri maailmaa ja koulussa työskenteli myös kymmenen muuta suomalaista.
– Vietnamissa koulutusta, yksityiskouluja, opettajia ja kouluttettuja eurooppalaisia pidettiin arvossa. Paikalliset olivat erittäin vieraanvaraisia ja kohteliaita.
Jopa autismin ja kehitysvammaisuuden osalta ajateltiin, että ongelmat poistuvat kun lapsi kasvaa.
Paula Takala
Pääosa oppilaista oli Vietnamista ja Etelä-Koreasta.
– Kehitin kansainvälisen koulun erityisopetusta luokka-asteilla 1.–12. Loin kouluun erityisopetuksen toimintamallin sekä koulutin kollegoja erityisoppilaan tunnistamiseen ja tukemiseen, Takala kuvailee.
Kommunistisessa maassa hierarkisuus sekä byrokratia olivat arkipäivää ja työntekijöitä valvottiin.
Resursseja erityisopetukseen oli hyvin niukasti.
– Olin koulun ainoa erityisopettaja. Tiimiini kuului henkilökohtaisia - ja luokka-avustajia.
Vietnamissa ei ollut lastensuojelua tai sosiaalitoimea, eikä maan kouluissa psykologin, kuraattorin tai koululääkärin palveluja.
– Oppimisvaikeuksia ei juurikaan tunnettu.
Erityisyyteen liittyi maassa vahva stigma, eivätkä vanhemmat useinkaan halunneet hakea lapselleen apua.
– Etenkin mielenterveyteen liittyvistä asioista vaiettiin ja psykologin palvelut olivat erittäin harvinaisia.
Vanhemmilla oli usein myös vahvoja uskomuksia.
– Jopa autismin ja kehitysvammaisuuden osalta ajateltiin, että ongelmat poistuvat kun lapsi kasvaa. Oppilaan haasteiden esiin nostaminen saattoi johtaa jopa koulun vaihtamiseen.
Aasialaisen tavan mukaan lapset huolehtivat iäkkäistä vanhemmistaan, jotka usein myös päättivät, mitä lapsen tuli opiskella lukion jälkeen.
– Kilpailu oli kovaa ja vanhemmilla oli kovat odotukset lastensa tulevaisuuden suhteen.
Koulu alkoi 6-vuotiaana ja koulupäivät kestivät kello 8–16:een. Lukukausimaksut vaihtelivat 4 500–13 500 euron välillä. Usein oppilaat saivat myös yksityisopetusta iltaisin.
Oppilaat olivat erittäin kohteliaita eikä käytösongelmia juuri esiintynyt. Puhelimet eivät olleet koulussa sallittuja.
– Suomeen toivoisin samaa sääntöä puhelimien suhteen, ne eivät kuulu oppitunneille. Samoin toivoisin yhtä aktiivista paikallisen kulttuurin juhlien viettämistä koko koulun kesken yhteisöllisyyden lisäämiseksi.
Miltä paluu Hämeenlinnaan tuntui miljoonakaupungissa vietetyn ajan jälkeen?
– Hämeenlinna tuntuu tosi hiljaiselta, mutta sitäkin raikkaammalta, ja puhtaalta!
Kaksi vuotta Vietnamin Saigonissa oli paitsi erilainen, myös avartava kokemus. Se sai Paula Takalan arvostamaan sitä, että Suomessa kaikilla on tasavertaiset mahdollisuudet koulutukseen sekä ilmaiseen valtion tukeen tutkinnon suorittamista varten.
– Toivon, että suomalaiset ymmärtäisivät tämän poikkeuksellisen edun merkityksen. Arvostan myös, että oppilaitoksissa on tukea tarjolla ja opiskeluhuollon palvelut käytettävissä. Vietnamilaisten ahkeruus ja toisten kunnioittaminen tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen, vastavuoroisesti arvostan yhä enemmän suomalaista rehellisyyttä.