Kohtuullisen Hutikan Pyhä Veljeskunta arvosteli perinteiseen tapaansa kymmenen jouluista huurteista.
Mitä aattona kinkun kaveriksi? Sitä on hämeenlinnalainen Ilmari Kiannon perinneyhdistys K.H.P.V. selvittänyt jo toistakymmentä vuotta. Arvovaltainen raati kokoontui tuttuun tapaan tärkeään askareeseen Pub Vanhassa Nallessa marraskuun loppupuolella.
Maisteltavat merkit oli valinnut yhdistyksen jäsen Teemu Kukko.
– Mukana on vanhoja tuttuja, mutta myös uusia erikoisuuksia. Oli hienoa, että saatiin tällä kertaa mukaan myös paikallisen panimon kausiolut, Kukko sanoo.
– Jouluun mahtuu monta erilaista olutta, mutta eiköhän raadin valinta jonkun tumman puolelle kallistu.
Yhdistyksen puheenjohtaja, Bacchus Primus Inter Pares Sami Hallenberg arvelee, että jotkut veljistä ovat harjoittaneet makunystyröitään häntä paljon paremmin.
– Ehkäpä tämä vanhasta muistista sujuu, hän tuumaa.
– Maistelu on veljeskunnan perinteinen joulunaluskokoontuminen. Jokaisella on omat mieltymyksensä ja sitten tietenkin kiistellään.
Tilaisuudessa oli mukana myös yhdistyksen uunituore jäsen, jota tärkeä tehtävä tietenkin jännitti.
– Minulla on näytöt kuulemma vähissä, Marko Peltoniemi kertoo.
– Täytyy nyt vain yrittää skarpata ja toivoa, että saan kokeneemmilta ohjausta.
Tuloksissa on ensimmäisenä oluen sijoitus, suluissa prosentit sekä panimo ja perässä raatilaisten luonnehdintoja.
Veljeskunnan pistelaskusysteemi on jälleen kerran niin kryptinen, ettei sitä ymmärrä itse Bacchuskaan, mutta paremmuusjärjestys ja jaetut sijat siitä kuitenkin selviävät sekä raatilaisten vahvat suosikit.
1. Põhjala Chocolate Porter
(10,0 %, Põhjala Brewery, Viro)
Maukas, tällä pääsee joulutunnelmaan, suklainen, söötti, kapea, täydellisen täyteläinen, ihanan tuhti ja tumma.
9 pistettä
2. Leffe D´hiver Winter
(6,6 %, Abbaye de Leffe, Belgia)
Vaarinkaljamainen, iäkästä toffeekarkkia, soiva joulukanava, hyvä vaahto, pehmeä maku, imelä, rosollin kanssa.
6 pistettä
3. Malmgård Xmas Porter
(6,8 %, Malmgårds Bryggeri, Loviisa)
Suklainen, karamellimainen ja pehmeä, mukava kinkkuolut, sivistynyt, karvas kuin ylipäiväinen maksalaatikko, tuhti maku.
4 pistettä
4-5. Keisari Joulu
(5,0 %, Nokian panimo)
Kevyesti kielellä viipyilevä savu, kuin Längelmäveden vettä, jouluinen hedelmäkakku.
3 pistettä
4-5. Olvin Jouluolut
(5,0 %, Olvi)
Jouluinen sahti, hiukan katkera jälkimaku, tunkkainen, hieman vetinen, hienostunut.
3 pistettä
6-7. Something Sinister To It London Porter
(6,2 %, Temperance Brewing, Hämeenlinna)
Hienostunut porter moneen makuun, miehekäs, outo tuoksu, kitkerä, sopii joulun jälkiruokapöytään.
2 pistettä
6-7. Karhu Jouluolut
(4,8 %, Sinebrychoff)
Hyvä kinkkuolut, perushyvä, raikas, kitkerä, pihkatappimainen, keskiolutmainen, ei jouluinen.
2 pistettä
8-10. Pyynikin Slow Smoked Santa
(4,9 %, Pyynikin Brewing Company)
Ruotsalaista Nisse-polkkaa, marjainen pikkupotku, mieto savu, mausteinen, täyteläinen, neilikka.
1 piste
8-10. Saimaa Jouluolut
(4,5 %, Saimaa Brewing Company)
Peruslager, pliisua vettä, riuska maku, hyvä illanistujaisiin, ohut, mitätön, ei mitään jouluista.
1 piste
8-10. Lahden Erikois Joulu
(5,3 %, Hartwall)
Pliisu, sopii heinäpellon traktorikuskille, vetinen vetelys, ei mikään jouluolut, hyvä janojuoma.
1 piste