Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Elokuva-arvio | Raadollinen Funny Games – Elokuvallinen tutkielma väkivaltaviihteestä

Michael Haneken ohjaustyö vuodelta 1997 esitetään Kavin aluesarjassa tiistaina 12.11.

Harvoin olen nähnyt yhtä raadollista elokuvaa kuin Michael Haneken Funny Games (1997), ja samalla yhtä erinomaista elokuvallista tutkielmaa väkivaltaviihteestä.

Sadistisen vallankäytön ja väkivallan kuvauksena sekä niiden viihteellistämisen kritiikkinä Funny Games on yksi vakuuttavimmista koskaan tehdyistä elokuvista – ja voin sanoa, että yhtä sun toista on tullut nähtyä.

Tarinaltaan Funny Games on niin yksinkertainen kuin voi olla. Kohtuullisen varakas tavisperhe saapuu loma-asunnolleen viettämään kesälomaa, kun naapurissa kyläilevä kohtelias mutta kömpelö nuori mies ilmaantuu ovelle pyytämään kananmunia.

Pian nuorukaisia on kaksi, ja alkaa provokatiivinen nokittelu, joka eskaloituu väkivallaksi ja vapaudenriistoksi sekä päätyy sadistiseksi kidutusleikiksi.

Elokuvan teho ei synny graafisesta väkivallasta tai ekstriimeistä verikekkereistä, vaan piinallisesta tunnelmasta ja psykologisesta kauhusta.

Lopullista selitystä tai motiivia tapahtumille ei anneta, ja kun vammautunut perheenisä kysyy piinaajiltaan, ”miksi teette tämän?”, vastaus kuuluu: ”miksi emme?”.

Elokuvan teho ei synny graafisesta väkivallasta tai ekstriimeistä verikekkereistä, vaan piinallisesta tunnelmasta ja psykologisesta kauhusta. Pinnan alla kihisevät syvemmät tasot: Miksi hyväksymme väkivallan, kun se on rationaalisesti perusteltua tai nauramme sille, kun se esitetään koomisessa kontekstissa?

Entä miksi pidämme ahdistavina sellaisia elokuvia, jotka kuvaavat väkivallan ahdistavana, mutta samaan aikaan viihdytämme itseämme, kun väkivaltaa kuvataan kevyenä huvinäytelmänä.

Haneke ei tämäntyyppisissä kysymyksissä päästä katsojiaan vähällä, vaikka muistuttaakin aika ajoin erilaisilla elokuvan ja katsojien maailman välisen muurin rikkovilla etäännyttävillä kepposilla, että nyt katsotaan ”vain” elokuvaa.

Näyttelijäsuoritukset ovat kaikki huippuluokkaa, eivätkä maailmalla tuntemattomien näyttelijöiden kasvot ole mediahypen puhki kuluttamia, mikä tehostaa vaikutelmaa roolihahmojen arkipäiväisyydestä ja tavanomaisuudesta.

Hyvän mielen elokuva Funny Games ei missään tapauksessa ole, mutta jokaiselle ihmisyydestä sen vastenmielisinekin puolineen kiinnostuneelle Funny Games on välttämätöntä nähtävää.

Kavin aluesarja: Michael Haneke, Funny Games (Itävalta 1997) ti 12.11. kello 18 BioRex (sali 4). 1 h 48 min. K16. Suom. tekstitys. Liput 7 euroa Kino Tavastin verkkokaupasta https://kinotavast.tapahtumiin.fi tai ovelta kortilla/käteisellä kello 17.45 alkaen.