Rengossa sijaitsevaan Café Raparperiin murtauduttiin torstain ja perjantain välisenä yönä, mutta tekijä on jo poliisin hallussa.
Kahvilayrittäjä Ranjith Kumar Prabhakaran kertoi Hämeen Sanomille, että murto huomattiin perjantaina aikaisin aamulla, kun aamuvuorolainen meni töihin kello 4.30.
– Kahvilan ikkuna oli rikki ja sitä kautta oli avattu varmaan ulko-ovi. Joskus viiden, kuuden aikaan poliisi Forssasta soitti, että tekijä oli saatu kiinni, yrittäjä sanoi.
Forssan poliisista vahvistettiin Hämeen Sanomille, että tekijä on otettu kiinni.
Ranjith Kumarin mukaan tekijä oli "aika nuoren näköinen" mies. Mies varasti kahvilasta tupakkaa ja veikkausarpoja.
Edellisen kerran Café Raparperiin murtauduttiin elokuun lopulla. Silloin kahvilasta vietiin pohjakassan lisäksi muun muassa tupakkaa ja energiajuomia.
Henkilöautoa kuljettaneen nuoren miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ajamalla Kankaisille sunnuntai-iltana.
Mies ajoi Kymppitietä 136 km/t nopeudella rajoituksen ollessa 80 km/t.
Partio pysäytti perjantaina kello 19.10 henkilöauton Turun valtatiellä Hämeenlinnassa tarkastusta varten.
Autoa kuljettanut 40-vuotias nainen puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta huumausainepikatesti osoitti naisen käyttäneen huumeita. Naisella ei myöskään ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Hänet kuljetettiin verikokeeseen huumerattijuopumusepäilyn varmistamiseksi.
Perjantaina kello 9.15 partio sai tehtäväksi mennä Hämeenlinnassa Tampereentien ja Linnainniemenkadun risteykseen, missä ilmoittajan mukaan henkilöauto oli suistunut ulos tieltä, osunut valaisinpylvääseen ja poistunut sen jälkeen paikalta.
Partion tullessa tapahtumapaikalle, havaittiin maassa autosta irronnut rekisterikilpi. Partio alkoi tehdä lähietsintää ja auto löytyi tyhjänä Mäkelän kaupunginosasta.
Paikalle tullut poliisikoiraohjaaja otti poliisikoiralla jäljen autolta ja jälki päättyi lähistöllä olevan asunnon ovelle.
Asunnosta löytyi 45-vuotias mies, joka myönsi ajaneensa autoa ja suistuneensa sillä tieltä liian suuren tilannenopeuden takia.
Auto ei ollut miehen omistama, mutta hän kertoi sen olevan hänen käytössään. Mies puhalsi alkometriin nollat, mutta huumausainepikatesti osoitti hänen käyttäneen huumeita.
Noin sataneliöinen vanha puinen saunarakennus tuhoutui pahoin tulipalossa perjantaina puoliltaöin Janakkalan Tervakosken Lepolassa Tervajoentiellä.
Rakennus kärsi mittavia palo- ja vesivahinkoja, ja Kanta-Hämeen pelastuslaitos joutui purkamaan rakenteita, kuten kattoa, palon sammuttamiseksi. Vielä lauantaiaamuna paikalla oli jälkivartiointi.
Palossa ei sattunut henkilövahinkoja, ja pelastuslaitos selvittää syttymissyytä yhdessä poliisin kanssa. Havainnon palosta teki ohikulkija.