Hämeenlinnan keskustasta on kuulunut koko tämän vuoden huolestuttavia uutisia. Monta perinteikästä, vuosikymmeniä asiakkaita sinnikkäästi palvellutta kivijalkaliikettä on lopettanut toimintansa tai muuttanut muualle.
Joukkopako keskustasta kiihtyi entisestään, kun kaupunki alkuvuodesta irtisanoi vuokrasopimuksensa entisestä kaupungintalosta ja pakotti Inkiväärin, Popinon ja Kahvila & Konditoria Kokon uuden eteen.
Näistä vain Popino on löytänyt itselleen uudet tilat keskustasta. Se muuttaa vuodenvaihteessa Reskalle entisiin Pentikin tiloihin.
Moni odottaa niin sanotun Ykköskorttelin purkamista kuin kuuta nousevaa. Paikalle on kaavailtu asuintaloja, joiden katutasossa olisi liiketiloja.
Haastan hankkimaan ainakin kolme joululahjaa keskustasta.
Hanke on kuitenkin ollut jäissä jo vuosikausia, ja se odottaa edelleen korttelin asemakaavamuutoksen viemistä poliitikkojen eteen hyväksyttäväksi.
Kaupungin käsissä on myös entisen, osin suojellun kaupungintalokompleksin purkaminen Raatihuoneenkatu 9–11:ssa. Kaavamuutos etenee valtuuston eteen tulevana talvena.
Valmista on kuitenkin vasta vuosien kuluttua. Sillä aikaa keskusta ehtii näivettyä kokonaan, jos siihen suhtaudutaan yhtä alavireisesti kuin tähän asti.
Niinpä ehdotankin nyt Hämeenlinnaan kivijalkakapinaa! Siihen voisivat osallistua niin keskustan jäljellä olevat yrittäjät kuin kaikki seudun asukkaatkin.
Harmauden keskelle kaivataan ilosanomaa siitä, että meillä on kaupungin keskustassa edelleen innokkaita yrittäjiä ja kiinnostavia liikkeitä, joissa oikeasti kannattaa asioida. Vain siten niillä on mahdollisuus palvella meitä tulevaisuudessakin.
Auttaisiko kuluttajien asiointia keskustassa, jos yrittäjät esimerkiksi sopisivat keskenään pidemmästä aukiolosta vaikka tiettynä päivänä viikossa tai edes kerran kuukaudessa?
Myös me asiakkaat voimme tehdä paljon. Entä jos yhdessä tuumin päättäisimme, että tänä jouluna hankimme ainakin kolme joululahjaa keskustan kivijalkaliikkeistä? Se olisi hyvä alku.
Lupaan toimia esimerkkinä ja kantaa roposeni keskustaan. Tartutko haasteeseen?