Ihan hevirokkia ei Hämeenlinnassa sentään kuulla, vaikka laulaja onkin uudistanut ohjelmistoaan.
Tenori Petrus Schroderuksen sekä Riku Niemen johtaman RNO Ensemblen konsertti Rakkauden Voima kuullaan Hämeenlinnan Verkatehtaalla 17. lokakuuta.
Schroderus palasi konserttisaleihin syyskuussa kymmenen kuukauden sairausloman jälkeen.
– Taustalla olivat nivelvaivat, jotka vaativat leikkausta. Sinnittelin aika pitkään, mutta oli pakko antaa periksi. Minussa on nykyään metallia aika paljon, eli olen metallimies jo ihan virallisesti, laulaja kuvailee.
Schroderus tunnetaan laulavana poliisina. Ura musiikin parissa käynnistyi Timo Mustakallio -laulukilpailun voitosta 2004, jonka jälkeen tenori keskittyi vuoteen 2012 asti pelkästään oopperaan.
Nyt Schroderus on muuttanut ohjelmistoaan viihteellisempään suuntaan.
– Tavoitteenani on saavuttaa suurempia yleisöjä.
Työvuosia poliisina on kertynyt laulamisen lomassa yhteensä parikymmentä vuotta.
– Kolme ja puoli vuotta sitten jätin kokonaan poliisin työt ja siitä asti olen elättänyt itseni laulamisella.
Riku Niemen johtaman RNO Ensemblen kanssa Schroderus on esiintynyt jo parikymmentä kertaa.
– Riku Niemi on tehnyt minuun vaikutuksen musiikillisella auktoriteetillaan. Meillä on ollut aivan mahtavaa ja olen todella iloinen, että hän haluaa tehdä kanssani yhteistyötä.
Rakkauden Voima -konsertissa kuullaan muun muassa ukrainalaiset laulut Chorni brovi, kari ochi sekä Ridna mati moja.
– Ne ovat minulle todella rakkaita. Lisäksi esitän muun muassa Vihreät niityt sekä italialaiset tenorihehkutukset Passione ja Core 'ngrato, joista yleisö tykkää.
Erityisesti sanoituksilla on tenorille suuri merkitys.
– Minun täytyy uskoa siihen, mitä laulan. Tietenkään kaikki tarinat eivät voi olla omakohtaista, mutta tunteen pitää olla universaali, ja sen uskon voivani tulkita.
Schroderus luottaa kappaleidensa valinnassa ja sovituksessa hyvään ystäväänsä, pitkän linjan oopperalaulajaan ja Savonlinnan oopperajuhlien entiseen taiteelliseen johtajaan Raimo Sirkiään.
– Raimo on tehnyt musiikkiini valtavan määrän sovituksia ja arvostan hänen mielipiteitään todella korkealle. Hän teki esimerkiksi sovitukset ensimmäiseen levyyni Laulan sun iltasi tähtihin, joka myi kultaa, mikä on aika harvinaista CD-levylle.
Schroderuksella on Youtubessa 108 tuhatta seuraajaa ja hän tekee sinne materiaalia säännöllisesti. Kanavalta löytyvät lähes kaikki konserttikappaleet, mutta myös paljon muuta.
– Teimme sinne juuri uuden version Elegiasta viulun ja pianon kanssa. Sitä oli jo parin päivän aikanana katsottu useita kymmeniä tuhansia kertoja.
Etenkin tulkinnat ukrainalaisista kappaleista ovat olleet suosittuja.
– Puhutaan miljoonista katselukerroista. Kanava on hyvin tehnyt tehtävänsä ja on osa minun työtäni, koska tänä päivänä ei ilman sitä voisi näitä töitä tehdä.
Verkatehdas on Schroderukselle entuudestaan hyvinkin tuttu.
– Tulen sinne erittäin mielelläni. Myös tutun yleisön ja konserttiin kutsuttujen entisten poliisikollegoiden näkeminen tuntuu hienolta. Ja olen ylipäänsä hyvin kiitollinen, että saan laulaa ammatikseni, sillä tämä ala on todella kilpailtu.
Tenori palaa Vanaja-saliin myös 8. marraskuuta konsertilla Love & Peace sopraano Marjukka Tepposen ja baritoni Kevin Greenlawn kanssa.
– Siinä konsertissa jokainen esittää omia, henkilökohtaisia suosikkejaan. Olen iloinen, että pääsen myös tämän kokoonpanon kanssa keikalle.
Petrus Schroderus ja RNO Ensemble: Rakkauden Voima -konsertti Verkatehtaan Vanaja-salissa (Paasikiventie 2) torstaina 17.10. kello 19.