"On lähes uskonnollinen kokemus, kun haave joskus toteutuu", hän sanoo.
Herätyskello soi keskellä yötä. Mies nousee sängystä ja nappaa mukaan kameran, jalustan sekä valmiiksi pakatun reppunsa.
On täysikuun aika ja taivaankappaleen liikkeet on tarkistettu mobiilisovelluksesta. Tiettyyn aikaan se laskisi upeasti kirkontornin taakse.
Mies tarpoo pimeää metsäpolkua, jonka päässä hän nousee huohottaen korkealle kalliolle. Sydän pamppaillen hän asettaa kameran asemiin, mutta pettyy. Taivaan valopallo on ja pysyy pilvien peitossa.
Hämeenlinnalainen retkeilijä ja matkakirjailija Erkki Lampén kertoo tehneensä kuvia jahdatessaan kymmeniä hukkareissuja. Pilviä ei voi hallita.
– Kuukuvaaminen on vähän kuin purjehdusta. Ihminen voi tehdä vain oman osansa ja luonto hoitaa loput, hän pohtii.
– On lähes uskonnollinen kokemus, kun haave joskus toteutuu.
Lampén kertoo elvyttäneensä nuoruutensa valokuvausharrastuksen kymmenisen vuotta sitten. Aluksi hän tähtäili kamerallaan lähinnä lintuja, kunnes kaikki yhtäkkiä muuttui.
– Olin teatterikeikalla Oulussa ja katsoin majapaikan parvekkeelta verikuuta eli täydellistä kuunpimennystä, Lampén muistelee.
– Nappasin siitä kuvan ja jokin loksahti mielessä paikalleen. Harrastus vei mukanaan, innosti ja toi elämään mielekkyyttä.
Kuu on kiehtova ja tunteita herättävä kohde, mutta myös kuvausmatkoissa on oma viehätyksensä.
– Yöllä on hienoa liikkua, kun ei ole muita kulkijoita. Kuutamon maailma on mystinen ja maailma on hyvin erilainen kuin päivällä.
Lampén on julkaissut kuviaan ja niihin liittyviä päiväkirjamaisia tekstejä Facebookissa.
– Ihmiset tuntuvat niistä pitävän.
Pitkään Helsingissä asunut Lampén muutti tämän vuoden maaliskuussa Hämeenlinnaan. Uusi kotiseutu on täynnä mielenkiintoisia kohteita kuukuvaukselle.
– Linnahan oli itseoikeutetusti ensimmäisenä mielessä, mutta olen myös merkinnyt muistiin suunnilleen kaikki Kanta-Hämeen kirkot.
Vanhat rakennukset ja puut miellyttävät hänen silmäänsä.
– Kirkot oli tapana rakentaa ympäristöään korkeammille paikoille, mikä auttaa sekin. Tällaisia näkymiä kuvatessa voi vangita jotenkin muinaisen tunnelman.
Luonnossa liikkuminen on henki ja elämä Lampénille. Vaeltaminen on miehellä verissä.
Vuonna 2009 julkaistu kirja Neljä retkeä läpi Suomen kertoo kuinka Lampén kulki kotimaansa neljä kertaa päästä päähän: ensin kävellen, sitten pyöräillen, seuraavaksi hiihtäen ja lopulta meloen.
Vuonna 2020 hän taittoi taas kävellen saman reissun, nyt kumppaninaan lapinporokoira Valma.
– Olen levoton sielu, mutta vaeltaessani koen jonkinlaista rauhaa, Lampén sanoo.
– Moottoripyörällä olen ajellut pitkin Eurooppaa ja käynyt monesti Ukrainassa. Pisimmät reissut olen tehnyt Kaukasukselle, Iraniin ja Uralin taakse.
Kahdeksan vuotta sitten moottoripyörä vaihtui purjeveneeseen, jolla Lampén seilailee Saaristomerellä. Yksinpurjehduksilla on seurana uskollinen Valma.
– Valma rakastaa reissaamista, se on sen luonnossa. Purjehtimisesta Valma ei oikeastaan niin kauheasti tykkää, mutta nauttii, kun pääsee tutkimaan jännittäviä saaria.
Syyskuun alkupuolella kaksikko on taas lähdössä tien päälle. Kohteena on Jäämeren ranta Pohjois-Norjassa, jossa Lampén on käynyt useita kertoja.
– Jäämeri on kiehtonut minua aina, siinä on jotakin suurta ja rajatonta. Kaukokaipuu vetää minua maailman reunoille ja Jäämeri on niistä lähimpänä.
Matkakohteesta löytyy myös tietty majakka, johon liittyy kuukuvauksellisia haaveita, mutta sääennuste ei tällä kertaa lupaa hyvää.
Jäämeren rannalla onnekas vaeltaja voi nähdä myös vilauksen maitovalaista, jotka tulevat läntiseltä Atlantilta Jäämerelle.
– Itse olen kokenut sen vain kerran, mutta se on tähän aikaan vuodesta mahdollista, Lampén sanoo.
Retki kestää kymmenen päivää.
– Laitan teltan pystyyn, kuljeskelen Valman kanssa ja toivon, ettei se ryhdy paimentamaan kenenkään lampaita.