Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Janakkalassa Uhkoilan kohdalla sunnuntaina illalla.
Kuljettaja oli menettänyt ajoneuvonsa hallinnan ajautuen tien oikealle puolella ojaan katolleen rikkoen riista-aidan Kolmostiellä pohjoisiin menevillä kaistoilla.
Autossa oli myös kaksi muuta matkustajaa. Kaikki kyydissä olleet toimitettiin sairaalan tutkimuksiin.
Lauantaina kello 2.22 poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän Parolaan, jossa henkilöauton ajo oli ollut epävarmaa. Partio havaitsi ajoneuvon Hattulantiellä liikkeellä lounaan suuntaan.
Kolmostien ylittävän sillan päällä auto ohitti liikenteenjakajan vastaantulevan liikenteen puolta käyttäen ja ajoi väärää ajokaistaa sillan yli.
Auto pysäytettiin ja sitä ajanut noin 25-vuotias mies puhalsi nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen usealle huumausaineelle.
Autosta löytyi vähäinen määrä huumausainetta. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Lauantaina iltapäivällä henkilöautoa Takumäentiellä kuljettaneen miehen epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena.
Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Hämeenlinnassa Viipurintiellä katutasossa sijaitseva liikehuoneisto kärsi savu- ja nokivahinkoja tulipalossa torstai-iltana.
Kanta-Hämeen pelastuslaitos sai hälytyksen palopaikalle kello 19.40.
Liikehuoneiston seinässä oli syttynyt patteritoiminen saippua-automaatti. Huoneistossa ollut henkilö sammutti palonalun alkusammuttimella.
Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi tuulettaa huoneisto. Palossa ei tapahtunut henkilövahinkoja.
Muut liikehuoneistot ja asunnot eivät savuvahingoista kärsineet.
Miehen epäillään kuljettaneen ajoneuvoaan amfetamiinin vaikutuksen alaisena viime torstaina Hämeenlinnassa.
Hänen ajoneuvostaan löytyi vähäinen määrä kannabista.
Poliisi pysäytti auton Tuuloksentiellä viime viikon keskiviikkona iltapäivällä.
Kuljettajalle tehty huumausaineiden pikatesti näytti positiivista. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Partio tavoitti viime viikon tiistaina aamulla Iittalassa moottoritiellä ylinopeutta ajaneen kuljettajan.
Häntä epäillään rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.