Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Miekkalinnan uutisia | 17-vuotias nuorukainen narahti rattijuopumuksesta Hämeenlinnassa

Sunnuntaina kello 01.10 aikaan poliisipartio pysäytti Hämeenlinnassa Alvettulantiellä henkilöauton tarkastusta varten.

Autoa kuljettanut 17-vuotias ikäpoikkeusluvalla ajokortin saanut nuorimies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti rikosepäilyn.

Viime keskiviikkona kello 16.10 aikaan partio pysäytti Lammilla Mommilantiellä henkilöauton tarkastusta varten.

Autoa kuljettanut 32-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Miehellä oli myös kyydissään kaksi alaikäistä lasta sekä ajo-oikeuden omaava puolisonsa.

Poliisipartio sai viime keskiviikkona kello 18.30 aikaan tehtäväksi mennä Hämeenlinnan keskustassa sijaitsevan taloyhtiön pihaan, mihin epäilty rattijuoppo oli ajanut henkilöautolla.

Poliisille tulleen ilmoituksen mukaan lähistöllä sijaitsevan kaupan sisätiloissa oli havaittu päihtynyt nainen, joka oli ostanut viiniä ja lähtenyt sen jälkeen ajamaan parkkipaikalta.

Auton meno oli ollut seilaavaa ja epävarmaa.

Partio tavoitti auton kuljettajan kotiosoitteesta. Partio puhallutti 60-vuotiaan naisen, joka puhalsi seulonta-alkometriin 2.37 promillen lukeman. Nainen kuljetettiin verikokeeseen.

Viime keskiviikkona kello 21.30 aikaan oli partio suorittamassa liikennevalvontaa Hämeenlinnassa Helsinki-Tampere-valtatien huoltoaukossa, kun pohjoisen suunnasta ajoi henkilöauto tutkaan 155 km/t. Kyseisessä kohdassa on 100km/t nopeusrajoitus.

Partio sai auton pysäytettyä ja auton kuljettajana toiminut 22-vuotias mies puhalsi nollat, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita.

Viime keskiviikkona kello 22.20 aikaan moottoripyöräpoliisi havaitsi Janakkalassa Koulutiellä kilvettömän crossimoottoripyörän, joka heti poliisimoottoripyörän havaittuaan lähti pakenemaan.

Crossipyörä käytti paetessaan kevyenliikenteenväyliä ja nurmialueita. Poliisi tavoitti omien tutkimustensa perusteella alaikäisen nuoren, joka myönsi ajon.

Viime viikon tiistaina aamupäivällä kello 10.20 aikaan liikennevalvontaa suorittanut poliisipartio pysäytti Janakkalassa Paturintiellä henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon.

Autoa kuljettanut nelikymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman.

Rattijuopumuksen lisäksi miestä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei miehellä ollut.