Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jukolan virheellisesti ajoitettu puiden kaato oli pesiville linnuille kohtalokas

Hämeenlinnan kaupunki myöntää tehneensä virheen Jukolan kirsikkapuiston puiden kaadossa.

Virheen tuloksiin törmäsi Jukolassa asuva Maiju Peltonen 4-vuotiaan poikansa kanssa. Peltonen kertoo maasta löytyneen useita puolikuolleita linnunpoikasia.

Toimintatavoista poiketen Jukolaan rakennettavan kirsikkapuiston puiden kaatotyöt aloitettiin lintujen pesimäaikana.

Vanhat terijoensalavat tarjosivat kodin monille pesiville linnuille, joiden poikaset joutuivat vaaraan puiden saadessa kyytiä.

Rakennushankkeisiin liittyvä puusto poistetaan kaupungin tiedotteen mukaan yleensä hyvissä ajoin ennen pesimäkauden alkua, ja yksittäisiä puita kaadettaessa puut tarkastetaan ennen kaatoa.

Lintujen pesimäaikana puita pitäisi normaalisti kaataa vain erityistilanteissa, esimerkiksi vaurioituneiden juuristojen takia.

Kaupungin mukaan oli väärin, että puita ei tarkistettu mahdollisten pesien varalta.

Kaupungin rakennuttajapäällikkö Jere Takalan allekirjoittamassa tiedotteessa kaupunki pahoittelee tapahtumia.

– Olemme kirsikkapuiston rakennushankkeessa virheellisesti tehdystä puiden poistosta erittäin pahoillamme ja parannamme jatkossa toimintaamme niin, ettei vastaava enää tapahdu.

Jukolan kirsikkapuisto on osa Hämeenlinnan kaupungin vuoden 2024 infran investointiohjelmaa.

Terijoensalavien paikalle istutetaan yhteensä 43 kirsikkapuuta. Kukkaloistoa voi ihailla Jukolassa kenties jo ensi keväänä.