Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaatuuko puu kohta päälle? – Arboristi voi auttaa

Pihalla seisova lahonnut koivu voi olla tikittävä aikapommi. Ongelman hoitamiseksi tarvitaan ammattilaista.

Arboristi eli puunhoitaja on puuvartisten kasvien ja puisto- ja maisemametsien hoidon ammattilainen, jonka erityisosaamista ovat puiden kunnon ja riskien arviointi sekä kiipeilytekniikalla tehtävät työt.

– Kaikista yleisin työ meillä on pihapuiden poisto, jolle voi olla moninaisia syitä. Usein takana on ihan perusteltu huoli puun huonokuntoisuudesta, arboristi Juha Prittinen Hämeen maisemapalvelusta kertoo.

– Isoksi kasvavia puita on saatettu myös aikanaan istuttaa liian pieneen tilaan. Uutena asiana ovat tulleet aurinkopaneelit, joita sitten tietyt puut pahasti varjostavat.

Jos tontilla oleva kuiva tai muuten vahingoittunut puu arveluttaa, kannattaa kutsua asiantuntija arvioimaan tilannetta.

– Vuodessa tulee eteen joitakin kymmeniä tapauksia, kun vahinko on jo tapahtunut. Niitä on sattunut ihan Hämeenlinnan ydinkeskustassakin.

Aina eivät arboristinkaan antamat kuntoarviot ja varoitukset johda toimenpiteisiin, ennen kuin on liian myöhäistä.

– Joskus koivu on ollut ihan tuohen varassa pystyssä. Kyllä se harmittaa, kun myrsky kaataa puun naapurin autokatoksen ja kahden auton päälle.

Prittinen on suorittanut arboristin ja maisema-arkkitehdin tutkinnot ja työskennellyt muun muassa maisemasuunnittelun lehtorina Hämeen ammattikorkeakoulussa Lepaalla ja kehityspäällikkönä Helsingin kaupungin viherosastolla.

– Olen tehnyt pihapuiden kanssa jo kauan töitä ja suoritin arboristin tutkinnon, koska en halunnut esiintyä valelääkärinä.

– Aloitin viheralalla 1990-luvun alkupuolella ja innostuin puista, kun olin neljä vuotta töissä Mustilan Arboretumissa.

Ahtaassa paikassa ja rakennetulla alueella oleva puun kaataminen vaatii Prittisen mukaan hyvää henkistä ja fyysistä suorituskykyä sekä monipuolisia kiipeilytaitoja.

– Käytämme halvinta turvallista menetelmää, Jos suorakaato ei ole mahdollinen, niin yleensä arboristi kiipeää puuhun ja se poistetaan paloina. Ensin sahataan oksat ja lasketaan ne alas, sen jälkeen runko tulee pätkinä perässä.

– Joskus on järkevämpää käyttää nostokoria, jos puu on hyvin pitkäoksainen tai leveä.

Valokuvat korkealla rungossa keikkuvasta puunhoitajasta näyttävät hurjilta. Hankalimpia tapauksia ovat osittain kuolleet ja lahot puut.

– Suunnittelua ja harkintaa tarvitaan, kun pitää pystyä arvioimaan, kuinka pitkälle voi kiivetä. Todella suuret puut ovat raskaita ja kalliita poistaa.

Arboristin tutkinto edellyttää myös laajaa luonnontieteellistä osaamista.

– Arboristit erikoistuvat puihin liittyvään asiantuntemukseen. Työmme on paljon muutakin kuin kaatamista aina puiden ja pensasaitojen leikkauksista maisemanhoidollisiin suunnitelmiin, Prittinen sanoo.

– Omenapuun leikkauskaan ei ole yksinkertainen homma, jotta lopputuloksesta tulee hyvä. Se ei ole pelkkää biologiaa, vaan eräänlaista kuvanveistoa myös.

Prittisellä on pitkällä työurallaan tullut kokemusta myös teknisen toimialan kunnallisista virkatehtävistä, mutta nykyisessä työssään hän sanoo viihtyvänsä parhaiten.

– Eipä tarvitse paljon toimistossa istua. Saan olla ulkoilmassa ja tavata uusia ihmisiä. Vielä mukavampaa on, jos tapaa samoja ihmisiä uudestaan, hän tuumaa.

Mukavaa arboristin työssä on sekin, että asiakkaat ovat yleensä aina hyvällä tuulella.

– Ihmiset ovat iloisia ja helpottuneita, kun ongelma tai suuri huolenaihe saadaan kerralla hoidettua pois päiväjärjestyksestä.