Uusi eläinten hyvinvointilaki merkitsee suurta kulttuurin muutosta vapaa-ajan kalastuksessa.
Eduskunta hyväksyi esityksen uudeksi eläinten hyvinvointilaiksi vuoden 2023 keväällä ja lakimuutokset tulivat voimaan tämän vuoden alussa.
Kalastusta harrastavien kannalta merkittävimmät muutokset koskevat kalojen vapauttamista sekä saaliiksi saatujen ja syöttinä käytettävien kalojen ja rapujen lopettamista.
Saaliiksi otettava tai syöttinä käytettävä kala on lopetettava mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti niin kilpailuissa kuin omalla laiturillakin.
Pilkillä nostettuja ahvenia ei enää saa heitellä jäälle sätkimään eikä onkisärkiä elävänä muovipussiin.
– Ihmiset, jotka kalastavat syödäkseen ovat huolehtineet saaliin lopettamisesta aiemminkin, mutta varmasti nyt onkikauden alettua monilla on tässä opettelemista, kalatalousneuvoja Petri Mäkinen Hämeen kalatalouskeskuksesta sanoo.
– Pilkkikilpailuissa järjestäjät ovat tiedottaneet asiasta hyvin, ettei punnitukseen tuoda eläviä kaloja. Uskon, että sama onnistuu myös onkikisoissa.
Vedestä nostettu kala on tainnutettava välittömästi napakalla iskulla aivojen kohdalle taakse. Voimakas isku lopettaa kalan välittömästi ja katkaisee sen stressitilan.
– Vähän pienemmille kaloille, kuten vaikkapa ahvenille ja särjille, kätevin tapa on niskojen katkaisu, Mäkinen neuvoo.
Varmasti onkikauden alettua on monilla tässä opettelemista.
Petri Mäkinen
– Tosin kun olen tätä koululaisryhmissä opettanut, niin osalle porukasta se tuntuu olevan vähän vaikea homma. Siitähän kuuluu tietynlainen ääni.
Tainnutettu kala on verestettävä viivyttelemättä. Sen voi tehdä esimerkiksi katkaisemalla puukolla tai saksilla pari kiduskaarta, jolloin kalan sydän pumppaa veren ulos lihaksista.
Saalista voi kuitenkin ennen lopettamista säilyttää elävänä sumpussa tai muussa siihen soveltuvassa tilassa. Sumpun tai laitteen tulee olla kuitenkin olla sellainen, ettei kala siellä kuole tukehtumiseen.
Perinteinen suomalainen tapa on ollut ottaa kalareissulle mukaan vedellä täytetty ämpäri, johon saaliskalat laitetaan elävänä uiskentelemaan. Tämä ei ole sallittua.
– Kyllä kalat siellä ämpärissä kärsivät, kun happi loppuu. Ne ovat vatsa pystyssä aika äkkiä, Mäkinen toteaa.
Kun ravut lopetetaan keittämällä, on ne laskettava kiehuvaan veteen ja veden on pysyttävä kiehuvana koko sen ajan, kun rapuja lisätään ja keitetään. Rapuja ei tulisi lisätä kattilaan niin nopeasti, että veden lämpötila laskee alle kiehumispisteen.
Eläinten hyvinvointilaki määrittelee myös toimenpiteet kalojen vapauttamisessa. Kalaa on käsiteltävä varoen, jotta se on mahdollisimman elinvoimainen veteen laskettaessa.
Kalan elinkelpoisuuden määrittäminen voi olla hyvin vaikeaa. Selvänä merkkinä kuolettavasta vahingoittumisesta voidaan pitää sitä, että kala jää kellumaan vatsa ylöspäin tai sillä on suuri verenvuoto.
Mikäli tietää varmuudella, että kala menehtyy pian vapauttamisen jälkeen, se kannattaa ottaa ruuaksi.
Jos kuolettavasti vahingoittunut kala on alamittainen tai rauhoitettu, se on lopetettava ja siitä huolimatta laskettava takaisin veteen.
Laissa otetaan huomioon myös olosuhteet, jotka eivät mahdollista turvallista lopettamista. Tällaisia ovat kova tuuli, merenkäynti tai muu vastaava ilmiö pyydysten kokemisen yhteydessä, mikä edellyttää siirtymään suojaisemmalle vesialueelle ennen kalojen lopetusta.
Suomen Vapaa-ajan Kalastajien keskusjärjestön (SVK) tulkinnan mukaan lopetusvelvollisuutta voidaan lykätä myös vapakalastuksessa, jos ollaan esimerkiksi veneellä koskessa tai muussa vaarallisessa paikassa, kuten kovassa aallokossa.
Lopetusvelvollisuus ei koske kerralla saatavaa suurta saalismäärää esimerkiksi ammattikalastajien käyttämillä menetelmillä, kuten nuotalla tai troolilla.
Uuden lain toteutumista valvovat valtuutettujen kalastuksenvalvojien lisäksi poliisi, Rajavartiolaitos, Metsähallitus, ELY-keskus ja Tulli.
– Kalojen lopetusvelvollisuuden laiminlyönnistä ei ole kuitenkaan säädetty mitään sanktiota, Mäkinen sanoo.
– Jonkunlainen selkänoja ehdottomasti tarvittaisiin, koska käytännössä kalastuksenvalvoja voi mennä vain heristelemään sormeaan.
Lähteet: www.vapaa-ajankalastaja.fi, www.ely-keskus.fi.