Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hämpton kirppis tuli ydinkeskustaan – Yrittäjät toivovat siitä kohtaamispaikkaa kaupunkilaisille

Sibeliuksenkadulle avautui toukokuun alussa Hämpton kirppis.

Uuden yrityksen takana ovat Hämeenlinnan kaupunginvaltuutettu Ehab Abouessa ja taiteilijanakin tunnettu Ihab Al Tai.

– Olen yrittäjä ja haluan tehdä kaikenlaista. Kirpputori oli tilaisuus kokeilla jotakin uutta, Abouessa kertoo.

– Kierrätys on osa suomalaista kulttuuria ja samalla voimme omalta osaltamme elävöittää keskustaa.

Vasta parisen viikkoa pystyssä ollut kirpputorin myymälätila on täyttynyt tavaroista.

– Tiedotimme avaamisesta Facebook-ryhmässä ja ihmiset ovat kertoneet siitä toisilleen. Meillä on hyvin edulliset pöytä- ja myyntipaikat. Ihmisten ostovoima heikkenee koko ajan ja haluamme auttaa heitä kierrättämään tavaroitaan.

Yrittäjät haluavat asiakkaiden viihtyvän kirpputorilla.

– Myös lapset ovat meille tärkeitä asiakkaita, joten hekin ovat tervetulleita ja rattailla mahtuu kulkemaan myös sisällä. Ikäihmisille on varattu istumapaikkoja ja rollaattorillakin voi kulkea hyllyjen välissä, Abouessa sanoo.

Pienen kahvionsa yrittäjät toivovat muodostuvan rennoksi kohtaamispaikaksi, missä tutut tapaavat ja tuntemattomat löytävät toisensa.

– Hyvältä tuntuu, ihmiset ovat viihtyneet ja tykänneet paikasta, Al Tai kertoo.

– Vanhemmatkin ihmiset pääsevät tänne helposti. Heistä on mukavaa istahtaa kahville ja katsella ikkunasta Sibeliuksenpuistoa.

Hämpton kirppis (Sibeliuksenkatu 15) on avoinna joka päivä kello 10–19.