Pelastuslaitos sai hälytyksen sunnuntaina noin kello 13.30, kun IC-juna oli pysähtynyt Hämeenlinnan rautatieasemalle veturinkuljettajan havaittua veturista tulevan savua.
– Pelastuslaitos kävi varmistamassa tilanteen, eikä paloa havaittu. Myöskään savua ei havaittu enää. Henkilövahinkoja ei sattunut. Tarkistustehtävä kesti noin 15 minuuttia, päivystävä palomestari Paavo Löyttyniemi Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta kertoi Hämeen Sanomille.
Juna oli tulossa Helsingin suunnasta ja matkalla Tampereen suuntaan. Junan matkustajat siirrettiin aseman laiturille, ja he jatkoivat matkaansa toisella junalla.
Löyttyniemi totesi, että savuhavainnon syynä oli todennäköisesti veturin ylikuumeneminen. Juna jäi kuitenkin Hämeenlinnan asemalle tarkistettavaksi, ja liikennöitsijän tehtävänä on päättää jatkotoimista.
Lammilla 12-tien ja Vääksyntien risteyksessä sattui peräänajo sunnuntaina puoli seitsemän aikaan illalla.
Kolarissa oli yhteensä viisi osallista. Onnettomuudessa ei tullut henkilövahinkoja.
Pelastuslaitos ohjasi liikennettä hetken ajan ja siivosi onnettomuuspaikan.
Hattulassa tapahtui varhain sunnuntaiaamuna henkilöauton ulosajo.
Onnettomuus tapahtui noin kello 4.45 moottoritiellä etelään menevillä kaistoilla jonkin matkaa Iittalan näkötornista eteenpäin.
Autossa oli yksi henkilö, joka oli onnettomuuden jälkeen ensihoidon hoidettavana. Ajoneuvo vaurioitui ulosajossa pahoin.
Yksi kaista oli onnettomuuden raivaustöiden ajan pois käytöstä noin tunnin verran.
Ulosajon syystä ei ole toistaiseksi tarkempaa tietoa.
Torstaina iltapäivällä kello 13.42 liikennevalvontaa Hattulassa suorittanut poliisipartio pysäytti Tyrvännöntiellä henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon ja ajo-oikeuden.
Autoa kuljettanut 1960-luvulla syntynyt nainen puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Hänet käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Janakkalassa Leppäkoskentiellä vapunpäivän iltana.
Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle.
Kuljettaja oli menettänyt ajoneuvon hallinnan ajautuen tien pientareelle ja lopulta katolleen. Ajoneuvo kärsi vaurioita, mutta henkilövahinkoja ei tullut.