Janakkalalaisten yhteinen yritys syntyi tarkan suunnittelun tuloksena.
Hämeenlinnan Miemalaan vanhaan navettarakennukseen on avautunut uusi kahvittelupaikka Helmiälä Puoti.
– Mietimme pitkään tällaista paikkaa, jossa olisi myös omia tuotteita myynnissä, ja nyt tämä on tässä, kahvila-puotia pitävät janakkalalaiset Minna Taiponen ja Pia Vilkman iloitsevat.
Naiset tutustuivat kuusi vuotta sitten työn kautta. Heitä yhdistää kiinnostus käsillä tekemiseen sekä halu luoda sen ympärille liiketoimintaa.
– Bisneksen kautta ystävystyimme ja tässä ollaan, Taiponen kertoo.
– Tämä on pitkän prosessin tulos ja unelmahomma, Vilkman jatkaa.
Kaksikko oli jo viime keväästä asti etsinyt tilaa, joka sijaitsisi eteläpuolelle kaupunkia ja jossa olisi sopiva miljöö kahvila-puodille, kun vuodenvaihteen tienoilla tärppäsi.
– Tämä löytyi sattuman kautta netistä.
Myös paikan vaiherikas historia kiinnosti.
– Tila on ollut Vanajan vankilan käytössä 1990-luvulta lähtien. Kiinteistö on myyty yksityiselle vasta pari vuotta sitten, siihen asti tämä oli avovankilana ja tässä tilassa oli vankilan kuntosali. Kuuleman mukaan täällä on ollut alunperin maatila ja navetta ja lisäksi tiloissa on ollut muun muassa työkeskuksen toimintaa, Vilkman kertoo.
Meillä on käynyt asiakkaita, jotka ovat olleet aiemmin täällä töissä ja niitä tarinoita on ollut hirmu mielenkiintoista kuulla.
Minna Taiponen
Osoitteessa Kajaskiventie 30 A sijaitseva kahvila-puoti avautui hiihtolomaviikolla.
– Meillä on käynyt asiakkaita, jotka ovat olleet aiemmin täällä töissä ja niitä tarinoita on ollut hirmu mielenkiintoista kuulla, Taiponen kertoo.
Kaksikko kaipaakin lisää tarinoita paikan historiasta – sekä vanhoja valokuvia.
– Tästä paikasta on aika vaikea löytää kuvia. Laittaisimme mielellämme niitä tänne esille, Vilkman vinkkaa.
Entisen navetan sisustuksessa on tavoiteltu mummolan tunnelmaa. Kahvilassa on tarjolla pääosin itsetehtyä suolaista ja makeaa.
Puodin puolella on myynnissä sekä omia että muiden kotimaisten pienyrittäjien tuotteita aina artesaanisuklaasta lähtien.
– Panostamme asiakaspaveluun. Ajatuksena on, että myymme tuotteita, joita ei muualta Hämeenlinnasta löydy. Pyrimme lisäksi pitämään hintatason kohtuullisena. Ideana on ollut alun alkaenkin, että otamme tänne myös muiden tuotteita ja että kaikki tukevat toisiaan, Vilkman sanoo.
Vitriinissä on esillä kahden nukkekotiharrastajan miniatyyrinukkekotinäyttely, jonka sisältö vaihtuu aika ajoin.
Myös erilaisia kursseja ja työpajoja on tulossa.
– Osan kursseista pidämme itse ja osaan tulee ulkopuolinen vetäjä, Taiponen kertoo.
Tilaa on myös mahdollista vuokrata esimerkiksi perhejuhliin sekä yritysten ja yhdistysten tilaisuuksiin.
– Kauttamme saa tilattua tarjottavat ja asiakkaan niin halutessa hoidamme myös tarjoilun.
Kaksikko suunnittelee kesäksi myös ulkotapahtumia.
– Täällä on mahtavat ulkoilumaastot ja -polut, joita ei ole voinut aiemmin käyttää, Vilkman kertoo.
– Luonto on ihanan lähellä. Laitamme kesäksi tänne myös opasteita. Tästä pääsee retkeilemään luontoon ja samalla kaffelle, Taiponen vinkkaa.
Helmiälä Puoti on avoinna arkisin ke–pe kello 11–17.30 ja la kello 10–15. Poikkeuksista ilmoitetaan puodin somekanavissa sekä verkkosivuilla www.helmiala.com.
Tällä hetkellä kahvila-puodin pitäminen on molemmille päätyö.
– Kiva, kun ihmiset ovat löytäneet meidän puodin. Täällä on ollut ihania kohtaamisia ja olemme tosi hyvillä fiiliksillä.