Monilahjakkuus nähdään lavalla monessa eri roolissa.
Marzi Nyman esiintyy ystävineen Hauhon musiikkijuhlien konsertissa Verkatehtaalla 24. huhtikuuta.
Koko Suomen tuntema muusikko on vaikuttanut useissa yhtyeissä kitaristina, tehnyt töitä televisioon ja elokuviin, säveltänyt teoksia orkestereille ja soittanut kymmenillä levytyksillä.
Konsertin nimi, Marzi Nyman 360°, enteileekin jonkinlaista läpileikkausta pitkästä urasta.
– Jotakin sellaisia elementtejä konsertissa varmasti on, sillä pyörin lavalla erilaisissa rooleissa, kuten laulajana, kitaristina, säveltäjänä, sovittajana ja pianistina, Nyman kertoo.
– Minusta on kuitenkin yleisölle kiva, ettei se tiedä kaikkea liian tarkkaan etukäteen.
Jotakin hän suostuu paljastamaan. Mukana on lempivalintoja Suuresta suomalaisesta laulukirjasta aina Tapsa Rautavaarasta Pelle Miljoonaan. Lisäksi kuullaan ainakin kansanmusiikkikappale ja Nymanin säveltämä pianokvintetto.
Lavalla Nymanin kanssa ovat harmonikkataiteilija Niko Kumpuvaara, basisti Ville Herrala sekä jousikvartetti.
– Niko on vanha rikostoverini jo soittokunta-ajoilta ja ystävyytemme on ollut minulle kallisarvoinen asia. Ville on jazzspesialisti, mutta niin umpimusikaalinen, että soittaa mitä tahansa.
Nymania on kiitelty raja-aitoja kumartamattomasta muusikkoudesta.
– Itse en koe, että olisin joutunut törmäilemään raja-aitoihin. Olen aina saanut ajatella kaikkea musiikkia samana, hän pohtii.
– Musiikissa ihmiset ovat vetäneet minua puoleensa. Minussa on ollut nuorempana jotain urheaakin, kun olen ottanut yhteyttä koviin tyyppeihin ja tutustunut erilaisiin soittajiin.
Konsertissaan Nyman haluaa tarjota kurkistuksen musiikin sateenvarjon alle mahtuvaan maailmaan.
– Sävyjä on paljon niin kuin elämässäkin. Välillä ryskytellään menemään ja välillä koitetaan löytää jotakin pyhää, jonka äärellä hiljennytään, hän kuvailee.
– Joku on joskus kirjoittanut, että mitä useamman puolen itsestään näyttää, sitä lähemmäs totuutta pääsee.
Marzi Nyman 360° ke 24.4. kello 19 Verkatehtaan Vanajasalissa.