Pekka Tiilikainen & Beatmakers laajentaa musiikillista reviiriään 20. huhtikuuta ilmestyvällä Sellainen maailma -levyllään.
Vaikka kaikukitara yhä kuuluu soitossa, ovat nyt vahvassa roolissa muun muassa pedal steel ja dobro ja mukana kuullaan myös mustalaisviulua, 2-rivistä zydeco-haitaria sekä mandoliinia.
– Kehitys on tapahtunut omien biisien myötä. Ehkä voidaan puhua rautalankapohjaisesta kantrista, koska nuo genret eivät ole kovin kaukana toisistaan, solisti-kitaristi Pekka Tiilikainen pohtii.
Jonkinlaisesta nahanluonnista on kuitenkin kyse, sillä yhtye ei halua jäädä polkemaan paikoilleen.
– Tyylilaji on perinteisesti aika jumiutunut ja nykyään on olemassa jo Agentsien kopioijien kopioijia, basisti Jori Venemies tuumaa.
– Uudistuminen ei silti ole meille mikään pakkomielle. Kun teimme ensimmäisen instrumentaalilevyn 25 vuotta sitten, ei meitä silloinkaan pidetty puhtaana rautalankabändinä.
Albumilla ovat solistivieraina mukana Suomi-kantrin legendaarinen ääni Matti Esko sekä laulaja-näyttelijä Juha Laitila, jonka sanoituksia on levyllä mukana.
– Juhalta tuli upea teksti Keikkamiehen kohtalo, joka kuvaa todella osuvasti tunnelmia tien päällä, Tiilikainen kehuu.
Oman tuotannon lisäksi lainoja on haettu sellaisilta nimiltä kuin Fatboy, Hola Ghost ja Johnny Cash.
Venemies on nyt ensimmäistä kertaa mukana myös laulujen lyriikoissa.
– Yhtenä yönä se lähti jostakin tunnelmonnista liikkeelle, Venemies kertoo.
– Lähetin aikaansaannokset Pekalle, joka piti tekstiä hyvänä ja teki vain pieniä muutoksia.
Levyllä on mukana myös kappale Ganes, joka on kunnianosoitus Suomen suurimmalla rockyhtyeelle. Äänitteellä soittaa sooloja Hurriganesin riveissä vaikuttanut kitaristi Janne Louhivuori.
Albumin kansikuva on otettu Espanjan Fuengirolassa, jossa yhtye on vieraillut useita kertoja.
– Keikat ovat olleet tosi antoisia, yleisö on mukana ja innostuu jorailemaan aika nopeasti, Tiilikainen sanoo.
– Levyn myötä esiintymisiä on nyt buukattu toukokuusta lokakuuhun, jolloin on mukava taas mennä jatkamaan kesää Fuengirolaan.
Albumin julkaisua juhlitaan Suisto-klubilla lauantaina 20. huhtikuuta. Vieraina ovat tanskalaisen Hola Ghost-yhtyeen laulaja-kitaristi Peter Sandorff, Juha Laitila sekä pedal steel -taituri Onni Leminen.
– Onnihan on ollut mukana jo useammallakin levyllämme, Tiilikainen toteaa.
– Peterin kanssa vedämme varmaankin dueton ja jotain rokkivetoja. Juha tulee laulamaan ja ehkä vähän juontamaankin.
Beatmakersin levyjulkkarit la 20.4. kello 21 Suistossa (Verkatehtaankuja 7).