Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kino Tavast | Just a Ride – Lasku vapauteen on elämänmakuinen kasvutarina

Lumilautailijoiden dokumentti palkittiin filmifestivaalilla Krakovassa.

Matti Kinnunen ja Iisakki Kennilä ovat niittäneet mainetta lumilautailun parissa. Nyt ansiot karttuvat myös elokuvauralla.

Kaverusten ohjaama dokumenttielokuva Just a Ride (2023) saa maaliskuun alussa Suomen teatteriensi-iltansa Hämeenlinnassa.

Elokuva on kuitenkin jo ehtinyt valloittaa Krakovan Mountain Film -festivaalin, josta mukaan tarttui voitto Best Exploration/Adventure Film -sarjassa.

Tuhansien laskujen lumilautailijat ovat vasta kiihdyttämässä elokuvamaailmaan.

Just a Ride -elokuvan päähenkilö on 35-vuotias Matti Kinnunen, jonka koko elämä pyörii lumilautailun ympärillä.

Kohtalo puuttuu armottomasti peliin: loukkaantumiset pysäyttävät ammattilaisuran.

Just A Ride on elämänmakuinen kasvutarina. Se sisältää seikkailua vuoristossa, surffausta korallinkirkkaissa vesissä, itsensä löytämistä ja hyväksymistä, ja sitä kautta oman elämänkatsomuksen tarkastelua.

Suomalaista sisua ei matkasta puutu, ja jalat pysyvät tiukasti lumilaudan päällä.

Läpi elokuvan katsoja saa nauttia kauniista kuvista ja haukkoa henkeään silmänkantamattomiin riittävästä valkoisesta puuterimaisemasta.

Elokuva vie matkoille, joista moni meistä ei osaa edes haaveilla. Se paljastaa lautailun hurman ja hauskuuden.

Vapauden kaipuu ja etsiminen ovat vahvasti läsnä dokumentissa. Matkallaan ystävykset tutustuvat uusiin ihmisiin, ja saavat huomata, että vapaus ei tarkoita yksinäisyyttä.

Elokuva onkin tarina myös ystävyydestä, haasteiden kohtaamisesta ja niistä selviämisestä yhdessä.

Todellinen ystävyys muodostuu siitä, että ystävykset kertovat tunteensa, osoittavat erimielisyytensä ja hyväksyvät myös sen, että elämän tiet saattavat erkaantua.

Lopulta Just A Ride on tarina yhden ihmisen perspektiivistä tässä valtavassa maailmassa, tarina yhdestä elämästä, yhdestä laskusta ja sen seurauksista.

Ja koska ihmisen elämäkin on vain yksi lasku, kannattaa matkasta nauttia!

Janakkalalainen luonto- ja lumilautailuaiheisiin mieltynyt ohjaaja Iisakki Kennilä on paikalla näytöksessä kertomassa ja vastaamassa kysymyksiin.

Kino Tavast -sarja: Iisakki Kennilä & Matti Kinnunen, Just A Ride (2023) ti 5.3. kello 18.00 BioRexissä Verkatehtaassa, sali 3. 65 min. K7. Liput Kino Tavastin verkkokaupasta kinotavast.tapahtumiin.fi/ tai näytöspäivänä ovelta klo 17.45 alkaen kortilla/käteisellä.