Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hämptonissa puhutaan | Hattulassa asuva selostajalegenda Tapio Suominen yllättää dekkaristina

60 vuotta tiistaina täyttänyt selostajalegenda kirjoittaa Hattulaan sijoittuvaa dekkaria.

Hattulassa jo kymmenisen vuotta asunut urheilutoimittaja ja selostaja Tapio Suominen on tekemässä debyyttiä kirjailijana.

Hänellä on parhaillaan työn alla kaksikin teosta: tietokirja esiintymistaidosta sekä esikoisdekkari.

Suomisen dekkari sijoittuu Lepaan maisemiin, ja sen päähenkilö on mielen murheista kärsivä salapoliisi, joka on menneisyydessään sotkenut elämänsä alkoholin avulla. Miehen ratkottavaksi tulee monenlaisia tapauksia aina koulukiusaamisesta mustasukkaisuusmurhaan.

Nuhruinen hahmo on saanut vahvoja vaikutteita kirjailijan omasta persoonasta, jopa nimeään myöten. Etsivä on nimittäin nimeltään Juhani Rekonen – Tapio Suomisen toisen nimen ja äidin sukunimen mukaan.

Työnimellä Rekonen – Syvään veteen kulkeva episodiromaani on päätynyt jo erään suomalaisen kustantamon pöydälle, mutta kustannussopimus odottaa vielä viimeisiä neuvotteluja. Suominen viimeistelee parhaillaan pari vuotta sitten aloittamaansa käsikirjoitusta kustannuskuntoon.

60 vuotta tiistaina 20. helmikuuta täyttäneellä Suomisella menee juuri nyt elämässä kuulemma muutenkin hyvin. Hän on ollut puoli vuotta raittiina ja opetellut elämään tasapainoista elämää.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö tuo siihen omat mausteensa. Edellisen kerran Suominen oli hoidossa psykiatrisella osastolla viime kesänä.

– Fyysinen hyvä olo menee käsi kädessä henkisen kanssa. Tarvitsen sopivasti liikuntaa ja lepoa. Mutta itseään pitää myös hemmotella. Laurellin pulla silloin tällöin tekee hyvää paitsi kielelle, myös mielelle, Suominen kertoi Hämeen Sanomien synttärihaastattelussa.