Idänpään ja Ympäristön VPK:ssa toiminta on vireää. Tärkeää työtä tehdään harrastuksena ja talkoovoimin.
Idänpään ja Ympäristön VPK pitää majaansa tavallisen kerrostalon päädyssä Hätilässä Honkalankadulla.
– Me olemme aika hyvin maastoutuneet tänne talon alakertaan, puheenjohtaja Ville Mansikka tuumaa.
Monista muista vapaapalokunnista poiketen yhdistyksellä on oma sammutusauto, säiliöauto ja miehistöauto, sekä omat tilat.
– Meillä on ollut alusta lähtien oma kalusto, mikä tarkoittaa, että tässä on jouduttu tekemään kaikennäköistä talkoota. Eli kukaan ei saa palkkaa täältä, mutta toisaalta tämä harrastus ei maksakaan mitään – meillä ei ole edes jäsenmaksua.
Mansikka päätyi VPK:hon armeijakaverin innostamana vuonna 2002. Parin vuosikymmenen aikana sekä toiminta että kalusto ovat kehittyneet.
– Kun kalusto on oma, niin yhdistys pääsee vaikuttamaan siihen. Se varmaan tässä hälytysosastossa monia meitä aikuisia pitääkin, kun pääsee mukaan kehittämään toimintaa ja näkee, että on menty oikeaan suuntaan.
Toimintaa on sekä nuorille että aikuisille. Nuoriso-osastossa on kaksi ryhmää, jotka kokoontuvat keskiviikkoisin ja torstaisin.
– Tällä hetkellä nuoria ei valitettavasti pystytä ottamaan enempää.
Naisjaostolla ei ole varsinaista omaa toimintaa, vaan se on mukana nuorten kouluttamisessa.
Hälytysosastoon pääsee jo 16-vuotiaana, mutta hälytystehtävissä ikäraja on 18.
– Tämän harrastuksen voi aloittaa aikuisenakin. Riittää, että on peruskuntoinen ja työkykyinen. Meiltä saa varusteet ja perehdytyksen. Kun perehdytys on tehty, VPK voi ilmoittaa hakijan pelastustoiminnan peruskurssille.
Hälytysosaston väkimäärä pitäisi saada pidettyä riittävänä.
Ville Mansikka
Kaikkien ei välttämättä tarvitse olla hälytyksissä mukana, ja myös hälytystehtävissä on eri tasoisia tehtäviä. Taitoja voi halutessaan kehittää myös pidemmälle.
– Pelastusopiston sivuilta löytyy kursseja savusukelluksesta aina päällikkökurssille saakka.
Tällä hetkellä hälytysosaston vahvuus on 17 vapaapalokuntalaista ja neljä harjoittelijaa. Jokaiseen hälytystehtävään pyritään saamaan neljä henkeä mukaan. Työssäkäyviltä ja perheellisiltä se ei aina onnistu.
– Vapaaehtoinen palokunta perustuu siihen, että pohja on laaja. Hälytysosaston väkimäärä pitäisi saada pidettyä riittävänä. Se parantaa lähtövalmiuttamme, Mansikka sanoo.
Keikkoja vapaaehtoisille kertyy vuodessa vaihtelevasti 20–50 väliltä.
– Meille tulee ihan samoja keikkoja kuin pelastuslaitoksellekin, mutta pääsääntöisesti me tuemme vakinaista yksikköä.
Yhdistys kerää varoja muun muassa pelastuslaitoksen sopimuskorvauksista, sekä turvapäivystyksistä ja tulityövartioinneista.
– Olimme aiemmin paljon Ahveniston moottoriradalla, mutta viimeiset 15 vuotta olemme päivystäneet driftingin FPDA-kisoissa eri puolilla Suomea.
Talkootyöstä saaduilla varoilla katetaan kuluja ja kehitetään toimintaa.
– Kun kalusto on monipuolinen, voimme tarjota Oma Hämeelle hyvää palvelua, ja näkisin, että tuotamme myös Hämeenlinnan kaupungille hyvää, ilmaista harrastuspalvelua.
Mansikka kiittelee yhteistyöstä Hämeenlinnan Asuntoja, joka on tarjonnut harjoituskohteita VPK:n käyttöön.
Yhdistys on esillä myös sosiaalisessa mediassa ja tuottaa Kanta-Hämeen pelastuslaitokselle turvallisuusviestintää näkymällä eri tapahtumissa. Niissä yleisö pääsee usein myös kokeilemaan palon sammuttamista.
– Lapsethan lähtevät helposti mukaan, mutta kyllä aikuistenkin kannattaa rohkeasti tulla kokeilemaan, jos mahdollisuus on.
Idänpään ja Ympäristön VPK perustettiin Hämeenlinnan keskustan, Hätilän, Idänpään, Vanajan ja Hämeenlinnan maalaiskunnan yhteiseksi palokunnaksi vuonna 1906.
– Paikallisilla isoilla kartanoilla ja kylillä oli sammutuskalustot, mutta ei koulutettua väkeä käyttämään niitä. Tuolloin kartanoiden naisväki ilmaisi, että alueelle olisi hyvä perustaa oma vapaapalokunta, Mansikka kertoo.
Kun VPK saatiin pystyyn, seuraavaksi tuli vääntöä sen nimestä.
– "Idänpää" valittiin varmaankin siksi, että kylä sijaitsi keskeisellä paikalla. Siihen sitten lisättiin "Ympäristön VPK" ja siitä tuli tämä meidän hieno sanahirviö.
Kartanot lahjoittivat kaluston VPK:lle.
– Oikeastaan tässä kävi varmaan niin, että kalusto oli ennen kuin henkilöstö, mutta siitä se lähti liikkeelle.
Nuorisotoiminta oli vahvaa 1980-90-lukujen taitteessa, mutta 1990-luvulla se hiipui. Toiminta virisi uudestaan vuonna 2012.
– Tällä hetkellä yksi sen ajan nuori, Jarmo Heikkilä, on edelleen toiminnassa mukana.