Vuoden koiraulkoiluystäväksi valittu kaksikko vetää Vapaaehtoiskeskus Pysäkin kautta ikäihmisten kimppakävelyä Hätilässä.
Hämeenlinnalaisen Anne Koiviston 5-vuotias mäyräkoira Tytti seuraa herkeämättä, mitä ympärillä tapahtuu.
– Tytti on vähän malttamaton eikä oikein tahdo pysähtyä silitettäväksi, mutta se on ihmisrakas ja suhtautuu kaikkiin tosi ystävällisesti, Koivisto tuumaa.
Tytin touhut nostavat hymyn myös paikalla käväisevän, kimppakävelyryhmästä tutun Marjatta Oksasen huulille.
Ikäinstituutti valitsi joulukuun alussa vuoden 2023 koiraulkoiluystäviksi neljä koiraa omistajineen eri puolilta Suomea. Yksi tunnustuksen saaneista on mäyräkoira Tytti omistajansa Anne Koiviston kanssa.
Koivisto on vetänyt Tytin kanssa reilun vuoden ajan viikoittaista ikäihmisten kimppakävelyä Hätilässä Vapaaehtoiskeskus Pysäkin kautta.
Aiemminkin Pysäkin toiminnassa mukana ollut Koivisto päätti osallistua Ikäinstituutin ja Pysäkin 2022 järjestämään koiraulkoiluystäväkoulutukseen. Ensimmäisen ryhmäkävelynsä hän veti samana vuonna 26. syyskuuta.
– Lähdin mukaan mielenkiinnosta, sillä tämä toiminta oli siitä mukava, että koiran sai ottaa mukaan.
Koivisto kannustaa kokeilemaan, jos itsellä on koira ja vapaaehtoistoiminta kiinnostaa.
– Jos kipinä ei syty, niin ei tarvitse jatkaa. Siinä vaiheessa ei tarvitse sitoutua.
Koulutus antoi hyvät eväät moniin tilanteisiin.
– Koulutuksessa ja viimeistään käytännössä havaitsee, sopiiko oma koira tähän. Malttamaton iso koira voi olla ongelma. Oman koiran kohdalla juuri malttamattomuus yllätti, mutta toisaalta se kävelee reippaasti. Myöskään sitä en tullut ajatelleeksi, että silittääkseen Tyttiä sen luokse pitää kumartua, ja kaikilta se ei onnistu.
Koiviston vetämän kimppakävelyn lähtöpaikkana on Viipurintie 56:n edusta maanantaisin kello 10.30. Lenkkien pituudet vaihtelevat kävelijöiden kunnon mukaan.
– Kokoonpano vaihtelee 2–6:een. Osa on tästä talosta ja osa ympäristöstä. Toisten kanssa tehdään pitempää lenkkiä ja toisten kanssa lyhyempää, että ei tarvitse pelätä sitäkään, ettei jaksa. Kävelylenkin pituus sovitellaan aina yhdessä osallistujien kanssa sekä sään mukaan.
Kimppakävelyssä yhdistyvät sekä liikkuminen että sosiaalisuus, jotka molemmat tukevat hyvinvointia.
– Parasta on se, että ryhmässä on paljon hauskoja hetkiä ja siellä kuulee mielenkiintoisia tarinoita. Ihmiset luovat hengen ja tässä ryhmässä on ollut tosi mukavia ihmisiä.
Lisäksi koira on tärkeässä roolissa. Sen touhujen seuraaminen kiinnostaa monia.
– Ja jos tulee uutena ryhmään, niin koira synnyttää helposti keskustelua.
Juuri nyt kimppakävely on joulutauolla. Toiminta jatkuu loppiaisen jälkeen.
Myös kesällä vapaaehtoinen voi halutessaan pitää tauon ja muulloinkin tuuraajia saadaan tarvittaessa muista vapaaehtoisista.
Koivisto tuumaa, että koira on ihmeellisesti oppinut sen rytmin, että aina maanantaisin se tietää heti, mihin suuntaan pitää lähteä.
Hän rohkaisee lähiympäristön ihmisiä mukaan kimppakävelylle.
– Erilaisuus tuottaa mielenkiintoisia juttuja. Ja parastahan tässä on se, että jokainen saa olla omana itsenään.