Kaupunkiuutisten suosittu kolumnisti, Rengossa asuva Sana Mustonen on pitkän linjan pop- ja iskelmäkappaleiden sanoittaja, jonka kynästä on lähtenyt tekstejä monille suosituille artisteille.
Tunnetuimpia ovat teinitähti Robinin läpimurtokappale Frontside Ollie ja Suvi Teräsniskan laulama Täydellinen elämä, joka voitti Syksyn sävel -kilpailun vuonna 2013. Mustosen lyriikkaa ovat tulkinneet muiden muassa myös Pate Mustajärvi, Topi Sorsakoski, Arja Koriseva, Ressu Redford ja Virve Rosti.
Sanoittajan työ sai hiljattain kunnianosoituksen, kun hänet valittiin ehdokkaaksi Vuoden musiikintekijä -sarjassa ensi vuoden helmikuun Emma-Gaalassa. Gaala on Musikkituottajat ry:n järjestämä televisioitu juhlatilaisuus, jossa palkitaan suomalaisen musiikkielämän artisteja ja tekijöitä.
Emma-gaalan sivuilla tuomaristo perustelee Mustosen ehdokkuutta toteamalla, että hän on tehnyt pitkän uransa aikana sanoituksia lukuisille artisteille ja yhtyeille.
Hänen kappaleensa ovat vuosien saatossa pärjänneet hyvin erilaisissa kilpailuissa. Esimerkiksi viime vuonna Syksyn sävelen kymmenen tv-finalistin joukossa oli kolme Mustosen sanoittamaa laulua.
Menestyksestään ja taidoistaan huolimatta Mustonen ei ole sanoituksillaan rikastunut ja välillä hän on elänyt taloudellisesti hyvin vaikeassa tilanteessa.
Musiikkimaailman raakalaismaisessa järjestelmässä kappaleista kertyneistä tuloista suurin osa on päätynyt kustantamoille eikä itse työn tekijälle.
Kävi gaalassa kuinka tahansa, ehdokkuus toivottavasti nostaa entistä korkeammalle Mustosen arvostusta valtakunnallisesti tunnustettuna tekijänä.
Kun kulttuurin tukemista Hämeenlinnassa mietitään, Sana Mustonen on yksi harvoja aarteitamme.