Tässä jutussa kerrotaan, mitä kaikkea asiakirjan laatimisessa pitää ottaa huomioon.
Edunvalvontavaltuutus on asiakirja, jonka henkilö voi laatia siltä varalta, että ei ole myöhemmin kykenevä hoitamaan itse asioitaan. Asiakirjassa on mahdollista nimetä luotettava henkilö hoitamaan asioita ja määrätä siitä, miten asioita hoidetaan. Valtakirjan laatijaa kutsutaan valtuuttajaksi ja asioiden hoitajaksi nimetty henkilöä valtuutetuksi. On suositeltavaa, että jokainen laatii oman valtakirjan eikä se ole esimerkiksi puolisoiden yhteinen.
Milloin edunvalvontavaltuutus voidaan laatia?
Edunvalvontavaltuutuksen laatiminen on varautumista tulevaan ja sen voi laatia missä vaiheessa tahansa. Muistisairaus ei ole este laatia edunvalvontavaltakirjaa, mikäli henkilö on kykenevä ymmärtämään valtuutuksen sisällön ja ilmaisemaan oman tahtonsa. Tällöin kannattaa hankkia asiasta lääkärinlausunto.
Valtakirjan voi laatia itse, mutta usein on suositeltavaa jättää se ammattitaitoisen juristin huoleksi.
Edunvalvontavaltuutuksen sisältö
Edunvalvontavaltuutuksessa yksilöidään henkilö, joka hoitaa valtuutetun asioita sitten, kun hän ei enää kykene. Usein valtuutettu on perheenjäsen, mutta hän voi olla myös muu luotettava henkilö. Valtuutetulta on hyvä kysyä suostumus valtuutetuksi etukäteen.
On suositeltavaa, että jokainen laatii oman valtakirjan eikä se ole esimerkiksi puolisoiden yhteinen.
Lisäksi edunvalvontavaltuutuksessa voidaan nimetä yksi tai useampi henkilö varavaltuutetuksi ja toissijaiseksi valtuutetuksi. Varavaltuutettu on tarkoitettu väliaikaiseksi järjestelyksi ja toissijainen valtuutettu pysyväksi järjestelyiksi tilanteisiin, joissa varsinainen valtuutettu on jostain syystä estynyt hoitamaan tehtäväänsä. Varavaltuutettu voi olla tarpeen esimerkiksi silloin, kun valtuuttaja ja valtuutettu ovat saman kuolinpesän osakkaita ja valtuutettu olisi kuolinpesään liittyvissä toimissa, esimerkiksi perinnönjaossa, esteellinen hoitamaan asioita.
Edunvalvontavaltuutuksessa voidaan nimetä myös toissijainen valtuutettu sen varalta, että varsinainen valtuutettu ei kykene tehtäviä hoitamaan tai luopuu niistä.
Valtuutukselle on asetettu laissa muotovaatimukset
Edunvalvontavaltuutus tulee aina tehdä kirjallisesti. Valtuutukselle on lisäksi tietyt sisällölliset minimivaatimukset ja pakottavat muotovaatimukset.
Valtuutukseen tulee aina kirjata valtuuttajan ja valtuutetun henkilötiedot, samoin mahdollisten varavaltuutettujen ja toissijaisten valtuutettujen henkilötiedot. Mikäli valtuutettuja on useampia, tulee asiakirjaan kirjata heidän ensisijaisuusjärjestyksensä.
Valtuutuksesta tulee aina ilmetä, missä tilanteissa valtuutus tulee voimaan. Käytännössä valtakirjaan merkitään seuraava teksti: ”valtuutus tulee voimaan siinä tapauksessa, että valtuuttaja tulee sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi kykenemättömäksi huolehtimaan asioistaan”. Lisäksi siihen tulee kirjata valtuutuksen sisältö, eli mitä toimia valtuutettu on valtuuttajan puolesta oikeutettu tekemään. Sisältö voi olla yleinen, valtuutus voidaan esimerkiksi ulottaa koskemaan kaikkia valtuutetun henkilökohtaisten ja taloudellisten asioiden hoitoa. Se voi olla myös yksityiskohtainen, jolloin valtuuttaja antaa valtuutetulle yksityiskohtaiset ohjeet tulevaisuutta ajatellen. Tällainen ehto voi koskea esimerkiksi asunnon myyntiä.
Valtuuttajan tulee allekirjoittaa valtakirja kahden todistajan ollessa samanaikaisesti läsnä. Valtuutukseen tulee merkitä todistamisen paikka ja aika. Todistajien tulee olla esteettömiä ja heidän tulee tunnistaa valtuutetun henkilöllisyys. Valtuutetun ei tarvitse paljastaa valtuutuksen sisältöä todistajille, mutta todistajien tulee olla tietoisia siitä, että kyseessä on edunvalvontavaltakirja. Todistajien tulee lisäksi allekirjoituksillaan vakuuttaa, että valtuuttaja ymmärtää valtakirjan merkityksen.
Valtuutetun ja mahdollisten vara- ja toissijaistenvaltuutettujen ei tarvitse allekirjoittaa valtakirjaa.
Edunvalvontavaltuutuksen voimaan saattaminen
Edunvalvontavaltakirjan alkuperäinen, allekirjoitettu kappale tulee säilyttää huolellisesti. Valtuutettu voi säilyttää edunvalvontavaltuutuksen itse tai antaa sen esimerkiksi valtuutetun säilytettäväksi, kunnes tulee aika saattaa valtuutus voimaan. Tällöin valtuutettu hankkii lääkärinlausunnon, jossa vahvistetaan, että valtuuttaja ei kykene hoitamaan valtuutuksen tarkoittamia asioita. Lausunto toimitetaan Digi- ja väestötietovirastolle yhdessä hakemuksen ja alkuperäisen edunvalvontavaltakirjan kanssa.
Kirjoittaja on asianajaja Asianajotoimisto Jenna Järnstedt Oy:ssä.