Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hämeenlinnalainen Jukka Paju toteuttaa kuusikymppisenä nuoruuden haavettaan – ”Olen valokuvannut jo vuosia”

Valokuvaajaksi opiskelevan Jukka Pajun valokuvanäyttely "Lähellä" on esillä Lammin kirjastossa 27.11. asti.

Kuusikymppinen Jukka Paju opiskelee parhaillaan Voionmaan opistossa valokuvauksen ammattitutkintoa.

Pajun valokuvanäyttely Lähellä avautuu Lammin kirjastossa 2. marraskuuta.

– Tämä näyttely on yksi opintojeni näytöistä. Tarkoitus olisi valmistua ensi juhannukseen mennessä ja vain näytöt ovat enää jäljellä, hämeenlinnalainen kertoo.

Paju on työskennellyt aiemmin nuorisotyöntekijänä, lähinnä hallinnon parissa, mutta valokuvaus oli nuoruuden haaveammatti.

– Nappasin ensimmäisen valokuvani jo vuonna 1978. Siitä se on lähtenyt. Ajauduin toisaalle, mutta nyt sitten opiskelen "vanhaa" uutta alaa, sillä olen harrastanut valokuvausta jo vuosia ja aktiivisemmin vuodesta 2008 lähtien.

Valokuvanäyttely on Pajun ensimmäinen oma.

– Kaikki kuvat ovat muutaman viime vuoden ajalta. Teemaan liittyen monet niistä ovat lähikuvia ja ne on otettu suhteellisen lähellä Hämeenlinnaa. Tavoitteenani on esittää yksityiskohtia luonnon ja lähiympäristön kauneudesta, muodoista ja väreistä. Toiveenani olisi, että katsoja oivaltaisi ruohon olevan vihreää myös tällä puolella aitaa.

Luonto on Pajulle ylivoimaisesti mieluisin aihe. Estetiikka ja oivallukset ovat myös tärkeitä.

– Mielestäni parhaat kuvat ovat pieniä poimintoja lähiympäristöstä. Joihinkin kuviin saattaa liittyä myös sanaleikki, hän vinkkaa.

Paju kertoo kuvanneensa aikanaan paljon diakuvia. Kun yksittäiselle kuvalle tuli hintaa "markka per ruutu", se opetti tarkaksi.

– Kannan sitä ristiä tietyllä tavalla edelleen, eli en vieläkään tätä digijuttua osaa hyödyntää, kun se muistikortille kuvaaminen ei maksa tavallaan mitään. Olen silti sitä mieltä, että mitä valmiimpi kuva on, sitä vähemmällä pääsee, mutta jos kuvaa vaikka lintua lennossa, siinä pitäisi oppia, että antaa palaa.

Milloin kuva on mielestäsi onnistunut?

– Kyllä tekninen puoli pitäisi olla hanskassa, että se kestää katseen, ellei sitten tietoisesti haeta taidekuvaa, ja että siinä olisi joku juju – että joku tunne herää, kun teosta katsoo.

Lähellä-valokuvanäyttely Lammin kirjastossa (Linjatie 12, Lammi) 2.–27.11.