Hämeenlinna sai taas isosti medianäkyvyyttä tv:n suosikkisarjoissa.
Hämeenlinna ja hämeenlinnalaiset yrittäjät saivat viime viikolla taas julkisuutta televisissa.
Maanantaina hämeenlinnalainen vaatekauppias Mari Huhtamäki esitteli uutta yritysideaansa Leijonan luola -ohjelmassa. Apuna esittelyssä hänellä oli kukapa muukaan kuin median monitoimimies, näyttelijä Miikka J. Anttila, joka esitti pitchauksessa kauppiasta. Asiakasta esitti puolestaan Huhtamäen tuttava, kiinteistönvälittäjä Eeva Puntala.
Vaikka sijoittajaleijonat selvästi kiinnostuivat Huhtamäen mobiilisovelluksesta, jonka hän kertoi helpottavan kivijalkamyymälöiden varastonkiertoa, kukaan ei lähtenyt ohjelmassa sijoittajaksi. Leijonat kaipasivat enemmän näyttöä liikeidean sijaan.
Hämeen Sanomille Huhtamäki kertoi sovelluksen olevan kuitenkin jo koekäytössä, eikä tv-esiintyminen ollut hukkareissu. Saihan Huhtamäen My Milou -liikekin samalla arvokasta näkyvyyttä.
Jo aiemmin samassa ohjelmassa esiteltiin hattulalaistaustaisen Karoliina Kauhasen ideoima Commu-auttamissovellus, jota tukemaan sijoittajista lähti "sarjaepäonnistuja" Kim Väisänen.
Sittemmin Commu sai myös kansainvälistä huomiota YK:lta ja Norjasta.
Torstaina päättyi koko syksyn jännitetty Petolliset-ohjelma. Vanajanlinna antoi ohjelmalle näyttävät raamit, ja julkkiskilpailijat pistäytyivät ohjelman aikana myös Hämeen linnassa, Vankila-museossa sekä Vanajan kirkossa.
Tubetähti Sita Salminen ja lumilautailija Heikki Sorsa onnistuivat jallittamaan koukuttavan tv-sarjan uskollisia loppuun asti ja kuittasivat yhteensä 16 000 euron potin itselleen.