Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hattelmalanjärvestä on tehty rauhallinen paratiisi vesilinnuille

Luolajan osakaskunta liittyi mukaan valtakunnalliseen Sotka-levähdysalueverkostoon.

Suomessa pesivät vesilinnut lähtevät syysmuutolle tarpeettoman aikaisin. Monet lajit voisivat viipyillä täällä paljon pidempään, mikäli niillä olisi sisämaassa nykyistä enemmän elinympäristöjä, jossa niitä ei häirittäisi.

Elinympäristöjen laadun huononeminen vaikuttaa rajoittavasti myös poikastuotantoon ja tätä kautta syysaikaisten lintujen määrään.

Hämeenlinnan Hattelmalanjärvi on tunnettu ja arvokas lintuvesi, jonka vesialueita omistava Luolajan osakaskunta on nyt mukana kansallisessa Sotka-levähdysalueverkostossa.

– Vesilintukannat ovat selvästi pienentyneet ja varsinkin syksyllä linnut tarvitsevat rauhallisia paikkoja tankatakseen muuttoa varten, osakaskuntaan kuuluva Markku Seppälä sanoo.

– Haluamme omalta osaltamme myös lisätä tietoisuutta levähdysalueverkostosta, johon on tähän mennessä liittynyt kolmisenkymmentä aluetta ympäri Suomea.

Hankkeen tavoitteena on luoda koko maan kattava levähdysalueverkosto, jossa linnut viihtyvät pidempään.

Verkoston avulla linnuille tarjotaan laadukkaita ja häiriövapaita kosteikkoja syksyn muuttoon valmistautumista varten.

Alueet ovat hyviä vesilintuympäristöjä sekä pesimä- sekä levähdysalueina. Ne pidetään vesilinnustuksen ulkopuolella koko metsästyskauden ajan, eikä alueilla ruokita lintuja.

Hankkeeseen liittyminen perustuu vesialueiden omistajien ja yhteisöjen omaan aktiivisuuteen ja vapaaehtoisuuteen. Kohteista tehdään alueen haltijan aloitteesta periaatteellinen suullinen levähdysaluesopimus

– Hattelmalanjärvi eli alkuperäiseltä nimeltään Hierojärvi oli jo Natura 2000 -ohjelmalla valmiiksi suojeltu alue. Nyt lintujen olosuhteet paranevat entisestään, Seppälä sanoo.

– Luolajan osakaskunta omistaa vain järven luoteispäädyn, mutta siihen kuuluu myös hyvin laaja vesijättömaa.

Levähdysalueilla pyydetään aktiivisesti vieraspetoja ja niillä jatketaan jo olemassa olevia riistanhoitotoimia kuten muun muassa lintulaskentoja ja turvallisen pesinnän edistämistä.

– Hattelmalanjärvellä on tänä vuonna tunnistettu 105 eri lintulajia ja mukana on ollut sellaisia harvinaisuuksia kuin harmaasorsa ja uivelo. Ihan tavallisia vieraita ovat töyhtöhyypät, rantasipit ja taivaanvuohet

Pienpetopyynnistä on Hattelmalanjärvellä huolehdittu Metsästäjäliiton Etelä-Hämeen piirin kautta. Järvelle on myös tehty sorsanpesäputkia, jotka on nostettu 1–2 metrin korkeudelle vedestä.

– Minkkiverkosta ja kuivikkeesta valmistetut putket antavat linnuille pesimärauhan, sillä minkit eivät pysty niille kiipeämään.

Seppälän mielestä on merkillepantavaa, että vuonna 2020 aloitettua levähdysaluehanketta toteutetaan Suomen Metsästäjäliitto ry:n ja BirdLife Suomi ry:n yhteistyönä.

– On hyvä tietää, ettei metsästys ole vesilinnuille suurimman ahdingon aiheuttaja. Pahin uhka niille on elinolosuhteiden heikkeneminen, Seppälä muistuttaa.

– Monet metsästäjät ovatkin jäseninä sekä Luonnonsuojeluliitossa että BirdLife Suomessa.

Rauhallisella lintujärvellä saattaa olla merkittävä vaikutus suurienkin vesialueiden linnustoon.

Seppälä muistaa tapauksen Savosta Juvan läheltä, jossa kauan rauhoitettuna olleella pienellä järvellä aloitettiin osakaskunnan ja metsästäjien yhteisellä päätöksellä linnustus.

– Tuloksena oli katastrofi. Kun pienen järven elämää häirittiin, linnut muuttivat pois ympärillä olevilta isoiltakin järviltä.

Lähteet ja lisätiedot: mmm.fi/sotka, metsastajaliitto.fi ja birdlife.fi.