Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Marjaleena Etula kirjoitti kirjan 30 vuodesta unelma-ammatissa, jossa tärkeimmät työvälineet olivat klaffi ja sekuntikello

Kuvaussihteerin muistelmateos luo ajankuvaa Yleisradion tv-toiminnan historiasta.

Hämeenlinnalainen Marjaleena Etula kirjoitti kirjan yli 30 vuotta kestäneestä työurastaan Yleisradiolla.

Etula aloitti vuonna 1972 YLE:n kuvaussihteerikurssilla ja teki sen jälkeen pitkän työuran kuvaussihteerinä TV1:ssä ja myöhemmin Teema-kanavalla. Hän päätti työuransa tuotantopäällikkönä ja projektituottajana vuonna 2007.

Etulan kirja Kuvaussihteeri lyö klaffia (Momentum Kirjat 2023) kertoo, millaista kuvaussihteerin työ oli käytännössä sekä tarjoaa elävää ajankuvaa ja suomalaisen TV-toiminnan historiaa.

– Kun jäin eläkkeelle, haaveenani oli oman taidenäyttelyn järjestäminen. Olen ehtinyt järjestää tai olla mukana jo kymmenissä näyttelyissä, joten seuraavana haaveena oli kirjan kirjoittaminen, Etula kertoo.

– Menin kirjoittajakurssille, kun mieheni sairastui. Kirjoittamisesta tuli ensin henkireikä ja sittemmin päivittäinen tapa.

Aluksi Etula suunnitteli romaanin kirjoittamista, mutta kustantaja Vesa Tompuri ehdotti keskittymistä kuvaussihteerin työhön. Lopputuloksena oli tietokirja, joka on myös omaelämäkerta.

Etula käytti apuna vanhoja kuvausmappeja ja -kalentereita sekä päiväkirjojaan1970-luvulta lähtien. Kirja valmistui nopealla aikataululla.

Etula solmi kustannussopimuksen huhtikuussa 2023 ja käsikirjoitus valmistui heinäkuun lopussa. Kirja on omistettu aviomies Jussille, ja kannesta löytyvät kasvokuvat viidestä lapsenlapsesta.

Kirjan nimi tulee kuvaussihteerin tärkeimmästä työvälineestä, klaffista.

– Klaffi on kuvan ja äänen synkronointiväline. Klaffin tauluosaan kirjoitetaan tuotantonumero sekä kohtauksen ja otoksen numero. Yläosassa on saranat, joiden avulla mustavalkoraitaisen palkin voi napauttaa kameran edessä, Etula kuvailee.

Kun tv-kuvauksissa siirryttiin digitaaliseen aikakauteen 2000-luvun alussa, klaffin lyönti jäi historiaan. Myös kuvaussihteerin nimike on vaihtunut tuotantokoordinaattoriksi.

Toinen tärkeä työväline oli sekuntikello. Etulan kirjasta käy ilmi, että kuvaussihteerin työ edellytti järjestelmällisyyttä, tarkkuutta sekä kykyä pitää langat käsissä ja ennakoida tulevaa.

Kuvaussihteeri toimi ohjaajan oikeana kätenä ja huolehti, että asiat sujuvat suunnitelmien mukaisesti.

Suurin osa työstä oli puurtamista studiossa ja myöhemmin tietokoneen äärellä. Etula on ollut mukana muun muassa ohjelmia Kukkokiekuu, Itse asiassa kuultuna, Tiistaitiima ja Luontoilta sekä kulttuuridokumentteja ja ohjelmia Runoraadin ja Valopilkkugaalan tuotannoissa.

Uran huppuhetkiä ovat olleet uusien ohjelmien suunnitteluun ja tuotantoon osallistuminen, lukuisat koti- ja ulkomaan matkat, ohjelmien päätöskaronkat sekä linnan juhlat, joita Etula oli kuvaamassa 10 vuoden ajan.

– Tähtihetkeni oli, kun jalkaväenkenraali Ehrnroothin haastattelu oli taltioitu. Minun piti saada kasetti Esplanadinkadun ovelle kättelyn aikana. Kun en päässyt etenemään tungoksessa, linnanvouti huomasi tuskani ja otti muitta mutkitta käsipuoleensa. Astelimme tyylikkäästi diplomaattirivistön ohi salaovelle, Etula muistelee.

Mieleenpainuvia ja eksoottisia kokemuksia olivat myös kuvausmatkat itänaapuriin. Kun Neuvostoliitto hajosi, matkailu sinne hiipui ja ulkomaanmatkat suunnattiin Eurooppaan.

– Työn, perheen ja työmatkojen yhdistäminen oli välillä melkoista palapeliä. Parhaita hetkiä ovat olleet ne, jolloin olen joutunut ponnistelemaan jonkun asian eteen. Haastavimmat hetket työelämässä ovat antaneet eniten myös tyydytystä ja kokemusta, Etula summaa.

– Vaikka pääsin kokeilemaan urani aikana erilaisia työtehtäviä, olen sydämessäni aina kuvaussihteeri. Ammatti opetti taidon selviytyä tilanteesta jos toisestakin.