Istumme kahteen pekkaan kyttäyskopissa peltojen keskellä. Muutaman sadan metrin päässä makoilee peuroja hernemaassa.
Tulevatko ne niin lähelle, että päästäisiin tositoimiin? Huomaan, että toivon yhtä aikaa niiden tulevan ja toisaalta pysyvän siellä missä ovat.
Miten oikein olen tähän tilanteeseen päätynyt ja kuinka tästä selvitään kunnialla?
Kun sukulaismieheni Mika Laine Hämeenläänin Metsästysseurasta kysyi halukkuuttani lähteä ”peuran kyttyylle”, vastasin heti myöntävästi, mutta nielaisin samalla.
Vaikka olen innokas kalastaja ja kiinnostunut luonnosta, metsästys on minulle täysin vieras maailma, joka on herättänyt ristiriitaisiakin tunteita.
Ettäkö oikein lähtisi mukaan tappamaan elävää eläintä?
Jos asiaa hetken ajattelee, ymmärtää että on monin verroin eettisempää hakea lähiruokaa metsästä kuin ravata joka päivä marketissa ostamassa lihaa uhraamatta ajatustakaan sen alkuperälle.
Puhumattakaan siitä, että vieraslajina Suomeen tulleet valkohäntäpeurat aiheuttavat liikenneonnettomuuksia sekä vahinkoja viljelyksille, puutarhoille ja luonnonkasvillisuudelle siinä määrin, että jopa Luonnonsuojeluliitto on toivonut niiden metsästyksen lisäämistä.
Näillä ajatuksilla varustettuna lähdin hyvinkin rauhallisin mielin kokeneen metsämiehen matkaan.
Kahden hengen kyttäyskoppimme oli viljapellossa Hämeenlinnan Luolajassa eli oikein peurakolaritorjunnan ydinalueella.
Istunto alkoi iltaseitsemältä ja melkein kättelyssä saimme näköhavaintoja peuroista muutaman sadan metrin päästä. Eläimet kuitenkin kököttivät hievahtamatta paikoillaan.
Kaiken lisäksi paikalle löntysteli majesteettisen askelin kookas hirvi, joka alkoi mutustella puiden oksia.
Kyttäyskopissa istuessa ei parane liikkua eikä kolistella.
Kasvojen valkoisuutta peittämässä meillä oli hyttysverkot ja keskustelut käytiin kuiskaten.
Jahtikumppanini on käynyt metsällä pikkupojasta saakka ja ollut vuosikymmeniä merkittävissä hommissa myös järjestötoiminnan puolella, joten minulla oli hyvä tilaisuus kysellä kaikkea mahdollista metsästykseen ja peuroihin liittyvää.
Vähän väliä tiirailimme eläimiä kiikareilla ja hämärän laskeutuessa lämpökameralla. Alkoi näyttää siltä, ettei tänä iltana kummempaa pääse tapahtumaan.
Ihmettelin itsekseni, miksi mahdollinen saaliin saaminen hermostutti niin kovasti. Ehkä jännitin vain omaa osuuttani.
Puoli kymmeneltä oli pilkkopimeää, kun tunnelma äkisti sähköistyi.
Näkökenttämme äärilaidalle noin 130 metrin päähän ilmaantui hirven ruokapaikan kiertänyt peura.
Laine otti kiväärin, tähtäsi ja minä laitoin kädet korville, kun pelkäsin sössiväni kuulosuojainten kanssa. Kuului pamaus.
Peura löytyi pellolta makaamasta. Tarkka laukaus oli lävistänyt molemmat lavat ja eläin oli kuollut välittömästi.
Ihmeekseni en arkaillut tarttua peuraan ja yhdessä raahasimme sen autolle. Ajattelin, että nyt ollaan asioiden ytimessä ja tämän minä halusinkin kokea.
Metsästysseuran lahtivaja oli puhtauttaan hohtava halli. Kai olin sieluni silmillä kuvitellut jotakin pimeää latoa, jossa peura teurastetaan soihtujen valossa.
Eläimen nylkeminen ja sisäelimien poistaminen sujui konkarilta vikkelästi ja minä yritin parhaani mukaan olla apuna.
Yllätyin vähän siitä, ettei tämä sangen verinen askare tuntunut pahalta. Asian teki helpommaksi kalastuksesta tuttu ajatus siitä, että saaliin oikea käsittely ja hyödyntäminen on vastuuntuntoista hommaa.
Ruho pantiin kylmiöön roikkumaan ja minä lähdin kotiin miettimään illan tapahtumia. Ihan äkkiä ei uni tullut silmään.
Viikkoa myöhemmin oli aika palata lahtivajalla peuraa paloittelemaan.
Pakko tunnustaa, ettei minulla aikaisemmin ollut hajuakaan, mistä osasta eläintä vaikkapa sisäfileet tai paahtopaisti löytyvät. Oli todella hienoa huomata, ettei eläimestä mennyt juuri mitään hukkaan.
Itsekin pääsin nyt enemmän tekemisen makuun, kun paloittelin kylkeä ja veistelin koivista siivuja jauhelihaa varten.
Kaikessa näkemässäni ja oppimassani on paljon sulattamista. Ainakin ymmärrän metsästystä ja sen riistanhoidollista näkökulmaa paljon paremmin.
Sen kuitenkin tiedän, että tästä lähtien suhtaudun kaikkeen eteeni kannettuun lihaan suuremmalla kunnioituksella.