Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kukka Pitkänen inspiroitui Islannista – Kuvataiteilija ikuisti merenrannan kiviä, leviä, korsia ja simpukoita

Paperihuoneen syyskuun näyttelyissä Kukka Pitkäsen sekä Noora ja Terho Aallon teoksia.

Hämeenlinnalaisen kuvataiteilijan ja taiteen tutkijan Kukka Pitkäsen näyttely Kivisiltä rannoilta on parhaillaan esillä Paperihuoneen Grafiikanpajassa. Pitkänen on myös Paperihuone ry:n jäsentaiteilija.

Teokset ovat syntyneet taiteilijaresidenssissä Islannissa, pienessä Stöðvarfjörðurin kylässä viime kesäkuussa.

Residenssin vieressä oli kivinen merenranta, mistä taiteilija keräsi kiviä, leviä, korsia ja simpukoita.

– Nautin luonnon muotojen ja yksityiskohtien ikuistamisesta. Rupesin tutkailemaan rannan löytöjä ensi lyijykynällä, sitten puu- ja vesiväreillä ja akryylillä, Pitkänen kertoo.

– Minulla oli mukana vain pieniä A5–A3-kokoisia luonnoslehtiötä.

Pitkäsen teokset ovat minimalistisia ja pelkistettyjä. Rannalta löytyneiden levien ja vesiheinien muodot kiehtoivat taiteilijaa.

Pitkänen käsittelee usein luontoon ja ympäristön tilaan ja tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Teekupit tyhjenivät, lyijykynät lyhenivät ja mieleni täyttyi ja puhdistui.

Kukka Pitkänen

– Residenssissä oli aikaa ja sain keskittyä yksityiskohtiin.

– Teekupit tyhjenivät, lyijykynät lyhenivät ja mieleni täyttyi ja puhdistui. Toivon, että jotain kokemastani rauhasta ja keskittymisestä välittyy myös näitä kuvia katsovalle, Pitkänen kertoo.

Paperihuoneen Galleriassa on puolestaan esillä valokuvataiteilija Terho Aallon ja kuvittaja Noora Aallon Kuvan tuntu -niminen näyttely.

Kyseessä on isän ja tyttären ensimmäinen yhteinen ja Noora Aalon ensimmäinen näyttely ylipäätään.

Näyttelyn teemana on ihmisen ja luonnon kohtaaminen ja hauras yhteiselo.

Isällä ja tyttärellä on taito tallentaa luonto kuviksi, ja molempien kuvista huokuu kauneus ja herkkyys. Teokset soljuvat yhteen ja muodostavat ehyen, harmonisen kokonaisuuden.

Noora Aallolle piirtäminen on intohimo ja suosikkitekniikka on lyijykynä. Aallon piirrosjälki on tarkkaa ja pehmeää. Hän on kiinnostunut yksityiskohdista ja valööreistä.

– Tykkään keskittyä kuvan yksityiskohtiin ja lisätä kontrastia valoilla ja varjoilla. Tyylini on realistinen ja usein pelkistetyn mustavalkoinen, Aalto luonnehtii.

– On ollut hieno seurata Nooran kehitystä. Meillä on samanlainen tapa katsoa maailmaa. Tykkäämme molemmat kauneudesta ja klassisuudesta, Terho Aalto kertoo.

Hänelle on kertynyt pitkän uran aikana valtavasti valokuvia.

– Valitsin tähän näyttelyyn kuvia läheltä ja kaukaa, Hämeenlinnasta, Buenos Airesista ja Islannista.

Teoksessa Alku on alku ja loppu. Teos on kuvattu La Recoletan hautausmaa Buenos Airesissa. Kuvassa on hautakivi, jonka raosta kasvaa vihreä verso. Tuorein teos Ajaton, jossa naismalli lepää penkillä, on kuvattu Miemalan saaressa. Iina Sihvonen on toiminut mallina sekä Terho Aallon valokuvassa että Noora Aallon piirroksissa.

Näyttelyt ovat esillä Paperihuone ry:n galleriatiloissa (Arvi Kariston katu 9, Hämeenlinna) 30.9. asti.