Ulla Kauhasen näyttely Varo kissaa avautui Galleria Raami Daameissa 1.9.
Hattulalaisen Ulla Kauhasen tuore taidenäyttely Galleria Raami Daameissa sai nimekseen Varo kissaa samannimisen työn mukaan.
Taitelijan kesä oli kiireinen. Nyt syksyn näyttelyyn piti saada valmiiksi uusia töitä.
– Ajoimme viime kesänä Euroopan halki ja otin paljon valokuvia. Alun perin tämän näyttelyn teemana piti olla kuja.
Kauhasella oli yksi työkin jo valmiina aiheeseen liittyen, nimeltään No limits. Aihe kuitenkin vaihtui lennossa:
– Ranskassa ja Espanjassa bongailin kujakissoja. Näyttelyn lähestyessä päätinkin aloittaa kissoista. Harvoin mikään menee suunnitelmien mukaan, hän tuumaa.
Näyttelyssä on sekä tuoreita että muutaman vuoden takaisia töitä. Tekniikkana on akryyli kankaalle tai paperille.
– Maanläheinen värimaailma johtuu varmaankin ilmastostamme ja kulttuuristamme, Kauhanen pohtii.
Katukissojen lisäksi esillä on taiteilijalle tuttuja aiheita: lintuja ja kukkia.
Kuja-teemasta löytyy silti pari teosta. Tai niistä No limits kuvaa oikeastaan kaupunkia. Teoksessa talojen yllä leijuu kuumailmapalloja. Niillä on oma merkityksensä.
– Siinä on tarinaa ihmiselosta. Me elämme arkea, sitku-elämää. Tuo kuvaa lentämistä ja rohkeutta, sitä että pään sisällä ”ei olisi rajoja”.
Kauhanen kertoo tarjonneensa maalausta Taidevaltakunta-biennaaliin, josta se kuitenkin hyllytettiin.
– Tämä näyttelyhän on loistava paikka esitellä tämä työ.
Takaseinän kaksi julistetta oli esillä naivistien näyttelyssä Iittalassa viime kesänä. Kauhanen oli mukana naivistinäyttelyssä nyt kolmatta kertaa.
Hän oli empinyt osallistumista pitkään.
– Arastelin naivistitaiteilijaksi leimaantumista. Kun teokseni kuitenkin rönsyilevät, ajattelin, että mitäs sitten, jos ne nyt taipuvat myös naivismin puolelle.
Palaute taiteesta ylipäänsä on ollut positiivista.
– Ihmiset ovat hirveän hienotunteisia, mistä olen todella kiitollinen.
Julisteista on tullut paljon palautetta, etenkin miehiltä.
– Johtuu varmaan siitä, että niissä on veneitä ja autoja. Oli kiva tuoda ne tänne. Niissä se juttu on tekstissä, tykkään käyttää tekstiä teoksissani.
Kauhasen töissä teksti vie kuvan merkityksen usein uudelle tasolle.
– Teksti tulee kuviin, kun pyörittelen nimiä ja aiheita. Ne nivoutuvat luonteikkaasti yhteen.
Kauhanen on opiskellut kirjoittamista Jyväskylän yliopistossa sekä tehnyt runoja.
– Tämä maalaaminen on vienyt tyystin ajan, en ole vuosiin kirjoittanut.
Kun maailmassa tapahtuu kaikenlaista, taiteilija yrittää keskittyä positiivisiin asioihin.
– Yritän pitää yllä asennetta, että näkisin kaiken kivan ja hyvän, ihanan syksyn ja tämän hetken, kaikesta huolimatta. Mennyt on mennyttä ja tulevaisuudesta ei tiedä.
Näyttelyssä on myös kolme pääkallo-teosta. Idea on lähtöisin taidekoulun valotutkielmista, mutta näissäkin töissä näkyy Kauhasen taiteelle ominainen peruspositiivinen meininki.
– Nuokin vääntyvät tyypeiksi, hän tuumaa.
Talven lähestyessä kiire alkaa hellittää ja Kauhanen aikoo ottaa aikaa myös rakkaalle harrastukselleen lukemiselle.
– Hyllyssä odottaa Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -kirjasarjan viimeiseksi jäänyt teos Atlas, Papa Saltin tarina, jossa koko sarja nivoutuu yhteen.
Kauhanen on iloinen, että töitä riittää. Hän pohtii, että kun ikää tulee, olisi hyvä miettiä, mitä oikeastaan itse haluaa.
– Talvella on kiva pyöritellä aiheita. Nyt aion keskittyä kaikkeen kivaan.
Varo kissaa Galleria Raami Daameissa (Raatihuoneenkatu 4) 30.9. asti.