Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pienikin kolo tuulilasissa voi olla talvella iso murheenkryyni

Kiveniskemän voi korjauttaa nopeasti ja suhteellisen edullisesti. Viivyttely ei kannata.

Kesken kauniin kesäisen ajelun tuulilasista kuuluu terävä napsahdus. Jos ei lasissa kummempaa näy, harva ryhtyy asiaa sen enempää tutkimaan.

– Kiveniskemät tahtovat unohtua. Kohta tulevat taas kylmät aamut ja kun tuulilasiin laitetaan lämpöä, hyvin pienikin vaurio lähtee elämään, Novus-korjaamoTuulilasitohtorin Jarmo Landén kertoo.

– Erityisesti lasin reuna-alueet ovat sellaisia, josta kiveniskemä voi helposti kasvaa halkeamaksi.

Muutaman sentin vekkikin saattaa jo aiheuttaa korjauskehotuksen autokatsastuksessa.

– Täytyy sanoa, että näissä asioissa kauneus on katsastajan silmässä, mutta niin voi käydä, etenkin jos halkeama on näkökentässä eli sillä alueella, johon pyyhkimet ulottuvat.

Kiveniskemä, jota Landén kutsuu tähtivaurioksi tai häränsilmäksi, on kuitenkin nopeasti korjattavissa. Tuulilasitohtori käyttää siinä patentoitua Novus-menetelmää.

– Tuulilasin kerroksiin mahdollisesti päässyt ilma imetään pois ja kuoppa täytetään harsilla, joka kovetetaan ultraviolettivalolla. Lopputuloksesta tulee yhtä kestävä kuin ehjästä lasista ja parhaassa tapauksessa lähes näkymätön.

Me olemme tällaisia pikku suutareita, joilla on aikaa paneutua asiaan.

Jarmo Landén

Landénin mukaan jopa 30-senttinen halkeama voidaan paikata siten, että sille voidaan antaa vuoden takuu.

– Isot korjaamoketjut eivät mielellään lähde tuollaisia halkeamia paikkaamaan vaan suosittelevat usein koko tuulilasin uusimista. Me olemme tällaisia pikku suutareita, joilla on aikaa paneutua asiaan, Landén tuumaa.

Vakuutus myös korvaa tuulilasin korjauksen ilman omavastuuta, kun taas lasin vaihdattamisesta pitää tehdä vahinkoilmoitus ja maksaa useamman sadan euron omavastuu.

Tuulilasien uusimisessa hintahaitari on myös melkoisen suuri.

– Nykyään tuulilasit ovat korin kantavia rakenteita ja niissä on lämmityksiä, kameravalmiuksia ja sadetunnistimia. Kun kaikki sensorit vielä kalibroidaan, niin lasin uusiminen voi maksaa toista tuhatta euroa.

– Me olemmekin ensisijaisesti tuulilasien korjaamo ja vasta toissijaisesti vaihtamo, yhdessä isänsä kanssa työskentelevä Janne Landén sanoo.

Toinen palvelu yrityksen osaamisalalla liittyy ajovalojen umpioihin. Nykyiset umpiot valmistetaan polykarbonaatista, joihin saadaan kiilto uv-suojauksella.

– Maantiesuola, pesuaineet ja lika aiheuttavat ajan kanssa suojauksen samenemisen. Se heikentää ajovalojen tehoa ja katsastuksessa voi tulla hylkäys myös epäselvästä valokuviosta, tohtorikaksikko kertoo.

– Homma hoituu muutamassa tunnissa, kun vanha uv-suojaus hiotaan pois ja laitetaan uusi tilalle.

Jarmo Landén aloitti työt tuulilasien parissa jo 1990-luvun loppupuolella, jolloin hän alkoi tehdä turvauria ja -merkintöjä autoihin.

– Keksin sen kesähommaksi itselleni ja tein sitä huoltoasemien pihoilla ja parkkipaikoilla. Kerran kun olin niissä askereissa Linnatuulessa, Novuksen mies ajoi paikalle ja kysyi kiinnostustani tuulilasien korjaukseen. Siitä se sitten lähti, hän muistelee.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen Janne Landén hyppäsi mukaan isänsä liiketoimintaan, joka oli aluksi vaihtoautojen tuulilasikorjauksia eri autoliikkeissä.

Parissa vuodessa asiakkaiden määrä kasvoi ja ensimmäinen oma toimitila avattiin Hevosmiehentiellä. Viimeiset 15 vuotta Tuulilasitohtorin osoite on ollut Mäkeläntie 18.

– Olemme molemmat aina tykänneet tästä hommasta, Janne Landén sanoo.

– Yksikään vaurio ei ole täysin samanlainen ja se tuo mielekkyyttä työntekoon.